Halki Euroopan

Keskiviikko aamu ei sitten alkanut niin kovin mukavasti. Tai oikeastaan alkoi, heräsin seitsemältä, kävin suihkussa ja siivosin auton ja olin hyvillä mielin, mutta tätä ei vain kestänyt kovin kauaa. Kello 8:05 IUP5 (lähiesimies pelastuslaitokselta) soittaa ja tiedustelee missä mahdan olla, kun olisi työvuoro? Eli siis mitä?! Mielestäni olin katsonut useampaan otteeseenkin, että minulla ei ole enää vuoroa ja olin ehkä hieman jopa ihmetellyt aikaista lopetusta, mutta ajatellut että ok ja eipä siinä. Mitä siihen voi todeta, kuin että olen todella pahoillani, mutta olen parhaillaan Liettuassa enkä taida päästä tulemaan. Voi hitsin pälli muakin. Mä en ymmärrä, miten mä onnistun aina silloin tällöin kämmimään tähän tyyliin?! Olisin ehkä saattanut haluta siitä firmasta kesätöitä jatkossakin, mutta enköhän nyt saa unohtaa sellaiset.

Mieli oli maassa työvuoroepisodin vuoksi ja sen lisäksi kamera ei suostunut toimimaan, Mauri hankki itsensä tappeluun ensimmäisen vastaantulevan irtokoiran kanssa (ei reikiä) ja sitten vielä oli ongelmat pankkikortin kanssa, joten reissufiilikset olivat kovin matalalla. Päätin jatkaa matkaa suoraan Warsovaan ja jättää Kaunasin tutkimisen väliin. Käytiin sentään hieman pyörähtämässä vanhassa kaupungissa ja olihan se Kaunas kaunis.

Aamupalakahvila

Kolme koiraa, joista yhdeltä puuttuu korvat

Onneksi mieliala alkoi nousemaan ajaessa ja  maisemia katsellessa. Sain jopa kameran toimimaan sitä aikani räplättyä, joten nyt ei enää tarvitse tyytyä puhelimellä räpsittyihin kuviin. Kävimme heti Puolan rajan tuntumassa lounaalla syömässä vähän gulassia ja Mauri juoksenteli kovin vihreällä pellolla.

Huoltoaseman pihassa törmäsimme tällaiseen suloisuuteen, joka välittömästi kiinnitti huomioni näyttämällä aivan heeleriltä. Houkutellessani sitä lähemmäksi kissan juustonappuloilla, varmistui se heeleriksi (tai ainakin hyvin läheiseksi sukulaiseksi jollekulle heelerille), kun välittömästi alkoi kieli vipattamaan vimmatusti ja toinen heitti selälleen rapsutettavaksi. Ihmeen luottavainen kulkukoiraksi, eikä se kovin laiha ollut enkä myöskään turkista löytänyt suurempaa syöpäläispesäkettä, niin olisiko ollut jonkun oma. Melkein teki mieli kaapata kainaloon ja ajaa kovaa pois :-P















Keskiviikko menikin Puolan läpi ajamiseen. Perillä Warsovassa olin vasta illalla kello kahdeksan aikaan. Tiet olivat yllättävän hyvässä kunnossa ja liikenne kohtuullista. Rekkoja oli paljon ja niiden ajotyyli melko aggressiivinen. Mikäli uskalsit ajaa rajoituksen mukaisesti ja hiljentää merkkien niin vaatiessa, niin sait heti rekan takapuskuriin ja samantien myös ohi. Mitä väliä sillä on, jos joku tulee vastaan kun lähtee ohittamaan, kun kyllä se vastaantulija väistää pientareelle. Ja lisäksi ajourat olivat asfaltissa välillä pahemmat kuin meillä jääpolanteet talvella, mutta oikeassa reunassa oli hyvä ajaa. Jäi tilaa rekoille ohittaa ja pystyi ajamaan urien välissä. Tietöitä oli melko runsaasti ja yhdessä tietyöjonossa menikin tunti, puolitoista. Ilma oli hyvä. Aurinkoinen, mutta ei liian lämmin.

Tässä muutamia auton ikkunasta räpsittyjä kuvia Puolan maaseudusta:

Kylätie

Varokaa lehmiä tiellä! :D

Vihreää ja avaraa (ja lehmiä). Siinä Puola tiivistettynä. 

Liian aikaisin pidetty ensimmäinen yöpyminen ja Riikassa tapahtunut pyöriminen olivat saaneet aikatauluni siihen malliin, että minun oli pakko jatkaa Warsowasta Brnohon vielä samana iltana tai muuten en ehtisi ajoissa leirille ja hukkaisin kolmen päivän leiristä yhden kokonaisen päivän. Suunnitelmana oli siis katsella hieman Warsowaa, nukkua muutama tunti ja lähteä sitten ajamaan joskus aamuyöllä kohti Tsekkejä. Matkaa sinne oli 550km, joten siinä tulisi kulumaan aikaa. Parkkeerasin siis auton (tällä kertaa katsoin osoitteen tarkkaan! :D ) ja lähdimme Maurin kanssa pyörähtämään Warsowan yössä. Ja voi hyvä ihme millainen kaupunki se oli! Ihastuin siihen välittömästi. Keskiaikainen tunnelma, ihmispaljous huolimatta myöhäisestä kellonajasta, arkkitehtuuri, patsaat, aukioilla ja kujilla olevat esiintyjät ja se lämpö! Tiedättehän sen pimeän, pehmeäntumman lämpimän, joka tuntuu siltä kuin kävelisi pumpulissa ja johon törmää yleensä vain etelänlomalla. Se oli juuri sitä. Mä olin _niiiin_ etelänlomafiiliksissä!

Warsowan valot

Se rakennus, jossa on ne hepat katolla ja joka on pakko kuvata, kun kerran täällä on

Linna

Lisää Warsowan maisemia

Ja sitten ne aukiolla esiintyneet tulitanssijat... Pure, hot, sex. Ei hyvää päivää mikä esitys! Yleensähän nämä tulenpyörittelijät nyt pyörittelevät niitä patoja ja keppejä ja tekevät kaikkia hienoja kuvioita, mutta nämä _tanssivat_ niiden kanssa. Joka ikinen liike, sormenpään asento ja askel kuuluivat esitykseen. Nämä _elivät_ sen esityksen läpi. Tunnelma paikan päällä oli jotain sanoinkuvailematonta. Lämmin, pehmeä yö. Musiikki, fiilis, eläytyminen. Esitys oli niin pysäyttävä, että tajusin vasta hetken kuluttua seisovani suu auki. Sykkeet eivät silti laskeneet ja hengitystaajuus vain kohosi. Istuimme Maurin kanssa varmaan tunnin vain katselemassa esityksiä. Mauri nukkui sylissäni ja istuimme lämpimällä kiveyksellä nojaten vanhaan muuriin. Olimme lomalla - yhdessä. Warsowaan on pakko palata joskus!

Arvioikaa itse, mitä pidätte. Valitettavasti videolle ei saa tallennettua tunnelmaa, joten vaikutuksesta jää puolet pois. Epäilen hengästyttävien esiintyjien majapaikaksi läheisen Warsowan balettikoulun oppilasasuntolaa.

Edelleenkin hengästyneenä tanssijoista palasin autolle ja kaivauduimme Maurin kanssa peiton alle unten maille muutamaksi tunniksi. Kello 3:30 starttasin auton kohti Brnota. Valehtelematta ensimmäinen 50km oli tietyötä, joten onneksi oli yö. Mauri oli kanssani etupenkillä pelottelemassa mahdollisia yöllisiä rosmoja ja niin ajelimme ensimmäiset kolme tuntia. Aurinko nousi yhdessä hetkessä noin kuuden aikaan ja alkoi pikku hiljaa lämmittämään.

Matkalaiset tien päällä

Tsekin puolelle päästyämme maisema alkoi olemaan vehreämpää. Ilma alkoi olemaan todella kuuma, +30, ja sisällä ohjaamossa vielä vähän lämpimämpää, joten pysähdyimme tien vieressä kulkevalle joelle kastelemaan Maurin kylmägeelipeittoa ja vähän jaloittelemaan.

Ei se vesi ehkä ihan niin puhdasta ollutkaan

Tsekkiläisiä maisemia:

Matkalla navi ohjasi minut sellaisten pikkukylien läpi, että niiden pääkadulla mahtui juuri kahdet hevoskärryt vastakkain. Olin ihan varma, että siihen on vahingossa lipsahtanut jokin nähtävyysasetus päälle, mutta myöhemmin kun katsoin kartasta, niin Olomoucin ja Vyskovin välillä ei ole isoa tietä. Ainoa harmitus asiassa oli, että en ehtinyt jäädä paikan päälle räpsimään kuvia vähän joka kulmasta tai vaikka osallistumaan niille torimarkkinoille.  Lohduttauduin sillä, että pikkukyliä tulee varmasti lisää ja silloin minulla ei enää ole kiire.

Brnohon saavuimme iltapäivällä siinä kello kahden aikaan, eli matkaan oli mennyt 10,5h kaikkineen. Olin puolikuollut lämpöhalvauksesta ja väsymyksestä, että en jaksanut ajatellakaan mitään kaupungin tutkimista. Onneksi juomavarantojen  täydennys ja vaatetuksen kevennys sortseihin helpotti oloa hieman. Maurilla oli melko mukavat oltavat kontissa. Valkoinen väri ilmeisesti tekee sen, että se ei lämpene niin helposti, joten siinä vaiheessa kun minä olen melkein pyörtymässä kuumuudesta niin Mauri ei edes läähätä takana.

Päätin jatkaa samantien matkaa, koska Wieniin ei ole enää kuin alle 200km, joten se menee äkkiä. Brnosta näin sen, mitä auton ikkunasta ehdin pyöriessäni keskustassa. Oli siellä joku hieno katedraali tai jotain, mutta pääsääntöisesti näin vain kuuman ja likaisen kaupungin.

Hieman näkyy jo maastossa muotoja

Lähempänä Itävaltaa alkoi jo näkymään muutakin kuin tasaista ja Itävallan puolella oli aivan ihastuttava pikkukylä juuri ennen Wieniä. 

Tervetuloa Itävaltaan :)

Isäntä ja traktori 

Pikkukylä juuri ennen Wieniä

Wieniin päästyäni kävin huoltoasemalla tankkaamassa (pöllö olin kun en käynyt rajan toisella puolella, hinnat pompsahti samantien Suomen hintoihin) ja katselin vähän navista, että kauanko ehdin kaupunkia tutkailla, eli kauanko sinne Sloveniaan olikaan ajoaikaa. Olin Suomessa tehnyt itselleni aikataulun ja muistelin siinä olleen, että Itävallasta on vain parisataa kilometriä perille, jolloin yllätys olikin ikävä, kun navi kertoi kilometrejä olevan vielä 424km ja kello oli jo kuusi illalla. Päätin kuitenkin käydä kaupungilla, koska kyseessä oli sentään Wien, mutta en löytänyt vanhaa kaupunkia. Yleensä kannattaa suunnata joelle tai rantaan, mikäli kaupungissa sellaisia on mikäli haluaa löytää alkuperäistä kaupunkia, mutta tällä kertaa se ei toiminut. Sen sijaan onnistuin pyörittämään itseni ja autoni parkkihallin suulle, josta ei päässyt enää mitenkään muuten pois kuin ajamalla itse halliin ja maksamalla siitä ilosta kolme euroa. Tästä pottuuntuneena päätin sitten lähteä kävelemään juuri siitä, kun kerta parkkipaikkakin jo oli, vaikka keskusta ei ollut lähelläkään. Olin tässä vaiheessa ajanut 15h ja 1100km putkeen muutaman tunnin unilla, joten olin jo hieman ärtyneessä tilassa. Mauri joko vaistosi sen tai oli täynnä energiaa nukuttuaan koko päivän autossa tai molempia, mutta joka tapauksessa se oli aivan mahdottomalla päällä ja sinkoili vain remmissä edes takaisin. Aikakin alkoi olla kortilla, joten Wienin katselun sai unohtaa. Tämäkin harmitti, mutta päätin sentään kävellä edes lähellä olevalle Tonavalle, että voin ainakin sanoa kävelleeni Tonavan rantaa. Emme sitten kävelleet Tonavan rantaa, koska ranta oli täynnä yksityispihoja siinä kohtaa eikä sinne päässyt. Näin loppupelissä Wienistä vain Donauparkin, joka olikin ihan kaunis puisto. Kävelyteitä, nurmikkoa, istutuksia, penkkejä istuskeluun ja paljon ihmisiä viettämässä vapaa-aikaa. Katselin perheitä piknikillä ja vanhoja ukkoja istuskelemassa penkillä ja lapsia leikkimässä sekä nuoria juttelemassa. Leikkipaikka olikin hieno ja jos olisin lapsi, olisin varmasti pitänyt siitä.

Kahdeksan aikaan illalla lähdin Wienistä kohti lopullista määränpäätä, eli Bohinjia Sloveniassa. Matka kulki vuoristoisen seudun halki, joka varmasti olisi ollut hienoa nähtävää jos vain olisi ollut aikaa ajaa päivällä. Olihan sekin toisaalta hienon näköistä, kun täysikuu loistaa tummana nousevan vuoren yllä. Tie oli oikein hyvässä kunnossa ja huoltoasemia oli kiitettävästi. Riittävästi juotavaa, levyllinen lastenlauluja laulettavaksi ja jaloittelua sekä kahvia aina välillä, niin hereillä pysyminen ei ollut ylitsepääsemätön ongelma. Kahvista täytyy todeta, että se on ollut joka ikisessä maassa Suomesta poistumisen jälkeen erinomaista. Kahvin kanssa saa ihan vapaasti ottaa makusiirappia ja joissain paikoissa on jopa sirottelumausteita tarjolla, kuten kanelia. Itse kahvikaan ei ole hullumpaa. Toistaiseksi Puolassa keskiviikkona natitun lounaan jälkeen en ole syönyt mitään, koska jos syö niin alkaa väsyttää. Kahvilla ja mehulla pärjää ihan hyvin pari päivää.

Jossain vaiheessa tällä tiellä ajattelin ottaa pienet torkut, koska aikaa oli kuitenkin sen verran. Kurvasin valkoisin pikkupakun rekkojen väliin rekkaparkkiin ja vetäydyin Maurin kaveriksi kontin puolelle. Herätyskellon soidessa parin tunnin päästä tein kuitenkin virheen. Siirryin suoraan kontista rattiin ja ajamaan, enkä tajunnut etten ollut herännyt vielä. Ihmettelin kun silmät eivät meinaa pysyä millään auki ja tie pyörii silmissä ja lohikäärmeet leijailevat auton nokan edessä. Muistan huutaneeni itselleni että "herää, sun on pakko herätä, tämä ei ole unta vaan sä ajat ihan oikeasti", mutta sekin ääni tuli jostain kaukaa kuin unessa. Totesin, että tästä ei tule mitään ja ajoin seuraavan huoltoaseman pihaan, jossa nuokuin ratin takana ja mietin että miten hitossa mä pääsen perille, jos en tämän enempää kykene heräämään. Lähdin Maurin kanssa jaloittelemaan yökostealle nurmikolle paljan varpain ja siinä onneksi lopulta heräsin. Loppumatka menikin virkeänä ilman nuokahteluja.

Lähestyessäni määränpäätä alkoi tien vierillä kohoilla mustia möhkäleitä taivaisiin ja tunnistin ne vuoriksi. Ne näyttivät hieman uhkaavilta ja pelottavilta ympäröidessään tien ja auton ja sen matkustajat joka puolelta mustalla äänettömyydellä. Mietin, että tuonnekohan me ollaan menossa ja odotin innolla aamua ja valoa. Täällä tulee aamut hassusti. Ensin on ihan pimeää todella pitkään, kuuteen asti melkein ja sitten pam. Vartissa tai puolessa tunnissa on aivan valoisaa. Aamupesujen aikana on yö vaihtunut päiväksi.

Tänä aamuna päivänvalo toi mukanaan henkeäsalpaavan näyn. Vuoria joka puolella ja pikkuinen Bohinj niiden keskellä puristuksissa. Minne ikinä vain katsookin, kohoaa siellä vuori. Ehdin hotellille ajoissa ja räpsin muutamia kuvia odotellessa, että leiri alkaa.

Nämä on otettu majapaikan pihalta:

Itse hotelli

Leiri alkoi perjantai-aamulla kello yhdeksän, mutta siitä saatte kuulla lisää ensi kerralla.

VIA BALTICA

27.8 – 28.8.2012 

1232km

Ihan ensimmäiseksi täytyy valitella, että en pysty aivan siihen tahtiin päivittämään kuin haluaisin, koska virran löytäminen ei olekaan ihan yksinkertaista täällä maailmalla.

Mutta asiaan. Laiva lähti siis Helsingistä maanantaina ja saapui perille Tallinaan iltapäivästä. Itse laivamatka meni hienosti. Mauri oli mukana itse laivassa ja kulutimme aikaa tehokkaasti toimintakunnon ylläpitämiseen, eli syömiseen ja nukkumiseen.

Mauri haistelee Itämeren tuulia

Näin kostea sää oli vastassa Tallinan päässä

Alkuiltapäivän käytin tekemällä viimeisiä varastotäydennyksiä ja shoppailemalla Tallinnassa. Valitettavasti itse kohdetta, eli ulkoiluhousuja, ei löytynyt Tallinnan muuten runsaasta vaatetarjonnasta. Päivälliseksi kävin hakemassa paikallisesta marketista meille melkein kokonaisen kanan, joka aterioitiin matkan varrella. Hintaa tälle lounaalle tuli huimat 2,75e. Hassua, miten ulkomailla jopa tavallinen ruokakaupassa käynti on elämys!

Pakollinen ja perinteinen ruokakuva

Sen verran kauan Tallinnassa kuitenkin meni, että päätin jäädä yöksi matkan ensimmäiseen etappiin, eli Pärnuun. Kävimme Maurin kanssa lyhyen kävelykierroksen kaupungilla ja tutustumassa paikkoihin ennen nukkumaan menoa. Löysin tällä reissulla mielestäni aivan mahtavan patsaan! Usein patsaita ei välttämättä edes huomaa, saati sitten jää katsomaan, mutta tämän kyllä huomasi, kuuli ja jäi katsomaan. Kyseessä on siis virolaista lauluntekijää ja muusikkoa Raimond Valgrenia esittävä soiva patsas.

Pärnulaista arkkitehtuuria

Mauri pääsi kastautumaan Itämereen

Hiekkadyynillä

Linkin takana video herra Valgrenista: http://www.youtube.com/my_videos_edit?ns=1&video_id=Yf0baIUiaVk Pisteet kuvanveistäjälle ideasta! Säveltäjän musiikki kuului

luuppina puskaan piilotetusta kaiuttimesta. Siinä olisi voinut

seistä kauemminkin kuuntelemassa.

 Yö meni nukkuessa hyvin ja aamulla lähdimme aikaisin liikenteeseen kohti matkan seuraavaa etappia, eli Riikaa. Kävin hakemassa huoltoasemalta itselleni aamupalaa, eli jättikahvin ja kolmioleivän. Myyjän kertoessa hintaa yritin selittää, että ”ei kun nämä kaikki tulee” ja kun myyjä toisti saman hinnan, tajusin että 2,50e todellakin oli koko aamiaisesta! Ei paha.

Tie Riikaan kulki aivan Itämeren rantaa (tai siis se pikkutie minkä valitsin ison tien sijasta) ja oli mukava ajella, kun vaahtoava Itämeri pilkotti aina välillä puiden välistä. Pysähdyimme ensin tyhjälle leirintäalueelle, jossa vain lampaat ja vuohet laidunsivat. Käytiin ihan rannassa asti kastelemassa varpaita ja Mauri – yllätys, yllätys – kasteli itsensä kokonaan. Oli ilmeisesti laskuveden aika, koska rannassa oli sellaisia hiekkakannaksia ja vettä niiden takana. Yhdellä tällaisella kannaksella kävellessäni aloin katsomaan, että onpas vetistä hiekkaa jalan alla. Ihan uppoaa kun astuu. Samalla hetkellä se iski ajatuksiin: JUOKSUHIEKKAA – POIS! En sitten tiedä oliko se ihan oikeasti juoksuhiekkaa, mutta en jäänyt ottamaan asiasta selvää vaan poistuin pikaisesti tukevammalle alustalle.

Tuulinen Itämeri idästä

Rohonleikkurit ihmettelevät vieraita

Vähän matkaa tästä ensimmäisestä paikasta ajeltuamme tuli vastaan rannalle tehty luontopolku ja lintutorni. Kiipesimme kumpikin lintutorniin katselemaan maisemia. Maurikin tuli, vaikka vähän tassut tutisten, kun portaat olivat sellaista läpinäkyvää ritilää. Hyvin se tuli poiskin, vaikkakin sitä piti auttaa kävelemällä itse edeltä. Itämeri oli tuulisessa päällä tänään ja aaltoja katsellessa tuli mieleen, että noitahan pitää päästä kokeilemaan! Ei muuta kuin uimapuku päälle, body board autosta ja surffaamaan. Hitsi että oli hauskaa! Ei yhtään niin helppoa, kuin miltä se Bondi Rescuessa näyttää. Useimmiten lauta liukui mahan alta pois siinä vaiheessa kun aallolla olisi pitänyt ratsastaa, niin että onnistuin oikeastaan ainoastaan kerran ihan oikeasti pysymään aallon harjalla hetken aikaa, mutta se ei haitannut. Aikaa olisi varmaan mennyt enemmänkin, mutta oli pakko tulla pois kun varpaista alkoi kadota tunto. Ei ole Itämeri paljon lämpimämpi täällä idän puolessa kuin kotonakaan.

Surffiranta. Aallot olivat paljon hienompia alhaalta katsottuna.

 Itse matka Riikaan meni hienosti. Rajan yli Latviaan pääsin ajamalla ja aikaa siinä kului sen verran mitä nyt auton renkailla kestää matka kulkea.

Siihen se hienous sitten loppuikin. Tarkoituksena oli pysähtyä Riikaan lyhyt tunnin ruokatauko ja samalla katsella hieman kaupunkia. Määränpäähän, eli Kaunasiin oli vielä matkaa melkein kolmesataa kilometriä ja halusin olla siellä ajoissa, että ehdin käyttää iltapäivän siihen tutustumiseen. Näin oli siis suunnitelma. Lopputulos oli se, että käytimme Riikassa aikaa viisi tuntia ja siitä neljä meni auton etsimiseen. Minulla oli lapsena aivan täydellinen suuntavaisto, enkä ole vieläkään oppinut, että se ei ole sitä enää. Se ”tuossahan se auto on parkissa ihan kulman takana” muuttui aika moneksi kulmaksi eikä hotellista haettu karttakaan lopulta auttanut, koska maamerkkeinä oli ainoastaan ”puisto, jossa oli Aleksandrj-jonkun päästä patsas” ja lähellä ollut jalkapallokenttä. Eihän Riikassa olekaan kuin ihan muutama puisto. Siellä me sitten Maurin kanssa käveltiin puistoja läpi ja epätoivo meinasi jo iskeä. Manailin itseäni, että en ymmärtänyt katsoa edes sen kadun osoitetta, johon auto jäi. Lopulta ja ihan vahingossa osuimme oikeaan puistoon, jossa se Aleksandrj majaili. Tässä vaiheessa Maurikin alkoi olla jo viiden tunnin kävelystä väsyksissään, joten huojennus lienee ollut molemminpuolinen kun auto vihdoin seisoi näköpiirissämme. Ei muuta kuin Mauri autoon ja menoksi.

Kyllä tätä herraa etsittiin! Ikinä en ole ilahtunut yhtä paljon

patsaan näkemisestä, kuin mitä löydettyäni vihdoinkin herra Aleksandrjn

Ajattelin käydä tankkaamassa vielä ennen lähtöä, kun dieselkin oli halpaa. Työnsin korttini tankkausautomaattiin ja mitä se sanoo? ”Card declined”. Ja sama uudestaan. Ei se auta muu kuin uskoa, kortti ei toimi. Soittoa Suomeen kaverille, että kävisi mun verkkopankissa ja katsoisi, että mikä mättää. Rahaa pitäisi olla. Soiton perusteella kaiken pitäisi olla kunnossa ja sain neuvon yrittää uudestaan jossain toisessa automaatissa. Tein näin ja vastaus oli sama. ”Card declined”. Tankkia oli kuitenkin yli puolikas vielä jäljellä, joten ajattelin lähteä kohti Kaunasia ja katsoa mihin asti se riittää. Edellisellä etapilla oli ollut leirintäalueita melkein kymmenen kilometrin välein, niin ajattelin nytkin jääväni sitten jollekin sellaiselle tai huoltoasemalle hyvissä ajoin ennen tankin tyhjentymistä. Eihän se riittänyt perille asti ja siinä vaiheessa kun aloin katselemaan sopivaa huoltoasemaa (leirintäalueita ei ollut nyt tullut laisinkaan vastaan), ei sellaista sitten näkynytkään. Tuli ihan hiki kun seurasin tankin laskevaa neulaa ja mietin jo valmiiksi varasuunnitelma B:tä siltä varalta, että auto on pakko pysäyttää tien poskeen. Vaihtoehdot senkin suhteen olivat melko vähissä, sillä minullahan ei ollut mitään millä maksaa kenellekään yhtään mitään! Taskussa pelkkiä euroja ja toimimaton kortti. Ajoin viimeiset 50km 60km/h dieselin kulutuksen minimoimiseksi ja yritin väistää ohittavia rekkoja mahdollisimman pientareelle, toivoen kuitenkin samalla etten mene liikaa ja suistu tieltä. Tuskanhiki tuli siinäkin.

Lopulta huoltoasema tuli vastaan ja minä päätin kokeilla korttia vielä kerran. Täällä ei ollut automaatteja, joten kävelin kassalle ja selitin, että kortti ei ehkä toimi, että yritätkö lyödä sille jonkun pikkujutun ja katsotaan pelittääkö se. No, limun ostossa ei ollut mitään ongelmaa, joten uskalsin ottaa myös dieseliä, joka sekin meni hyvin läpi. Nyt ei ollut enää mitään hätää, joten jatkoin matkaa Kaunasiin ja löysin täältä leirintäalueen, jossa sain pelit ja vehkeet johdon päähän.

Tutustuminen itse kaupunkiin jää nyt kyllä harmittavan vähälle, koska huomenna pitäisi ajaa koko Puolan läpi ja olla illalla jo Tsekeissä, jotta ehdin ajoissa perjantaina Sloveniaan. Täytyy herätä ajoissa ja käydä vaikka aamukahvi juomassa jossain sekä katsella siinä samalla sen mitä ehtii.