Mieli oli maassa työvuoroepisodin vuoksi ja sen lisäksi kamera ei suostunut toimimaan, Mauri hankki itsensä tappeluun ensimmäisen vastaantulevan irtokoiran kanssa (ei reikiä) ja sitten vielä oli ongelmat pankkikortin kanssa, joten reissufiilikset olivat kovin matalalla. Päätin jatkaa matkaa suoraan Warsovaan ja jättää Kaunasin tutkimisen väliin. Käytiin sentään hieman pyörähtämässä vanhassa kaupungissa ja olihan se Kaunas kaunis.
 |
| Aamupalakahvila |
 |
| Kolme koiraa, joista yhdeltä puuttuu korvat |
Onneksi mieliala alkoi nousemaan ajaessa ja maisemia katsellessa. Sain jopa kameran toimimaan sitä aikani räplättyä, joten nyt ei enää tarvitse tyytyä puhelimellä räpsittyihin kuviin. Kävimme heti Puolan rajan tuntumassa lounaalla syömässä vähän gulassia ja Mauri juoksenteli kovin vihreällä pellolla.
Huoltoaseman pihassa törmäsimme tällaiseen suloisuuteen, joka välittömästi kiinnitti huomioni näyttämällä aivan heeleriltä. Houkutellessani sitä lähemmäksi kissan juustonappuloilla, varmistui se heeleriksi (tai ainakin hyvin läheiseksi sukulaiseksi jollekulle heelerille), kun välittömästi alkoi kieli vipattamaan vimmatusti ja toinen heitti selälleen rapsutettavaksi. Ihmeen luottavainen kulkukoiraksi, eikä se kovin laiha ollut enkä myöskään turkista löytänyt suurempaa syöpäläispesäkettä, niin olisiko ollut jonkun oma. Melkein teki mieli kaapata kainaloon ja ajaa kovaa pois :-P
Keskiviikko menikin Puolan läpi ajamiseen. Perillä Warsovassa olin vasta illalla kello kahdeksan aikaan. Tiet olivat yllättävän hyvässä kunnossa ja liikenne kohtuullista. Rekkoja oli paljon ja niiden ajotyyli melko aggressiivinen. Mikäli uskalsit ajaa rajoituksen mukaisesti ja hiljentää merkkien niin vaatiessa, niin sait heti rekan takapuskuriin ja samantien myös ohi. Mitä väliä sillä on, jos joku tulee vastaan kun lähtee ohittamaan, kun kyllä se vastaantulija väistää pientareelle. Ja lisäksi ajourat olivat asfaltissa välillä pahemmat kuin meillä jääpolanteet talvella, mutta oikeassa reunassa oli hyvä ajaa. Jäi tilaa rekoille ohittaa ja pystyi ajamaan urien välissä. Tietöitä oli melko runsaasti ja yhdessä tietyöjonossa menikin tunti, puolitoista. Ilma oli hyvä. Aurinkoinen, mutta ei liian lämmin.
Tässä muutamia auton ikkunasta räpsittyjä kuvia Puolan maaseudusta:
 |
| Kylätie |
 |
| Varokaa lehmiä tiellä! :D |
 |
| Vihreää ja avaraa (ja lehmiä). Siinä Puola tiivistettynä. |
Liian aikaisin pidetty ensimmäinen yöpyminen ja Riikassa tapahtunut pyöriminen olivat saaneet aikatauluni siihen malliin, että minun oli pakko jatkaa Warsowasta Brnohon vielä samana iltana tai muuten en ehtisi ajoissa leirille ja hukkaisin kolmen päivän leiristä yhden kokonaisen päivän. Suunnitelmana oli siis katsella hieman Warsowaa, nukkua muutama tunti ja lähteä sitten ajamaan joskus aamuyöllä kohti Tsekkejä. Matkaa sinne oli 550km, joten siinä tulisi kulumaan aikaa. Parkkeerasin siis auton (tällä kertaa katsoin osoitteen tarkkaan! :D ) ja lähdimme Maurin kanssa pyörähtämään Warsowan yössä. Ja voi hyvä ihme millainen kaupunki se oli! Ihastuin siihen välittömästi. Keskiaikainen tunnelma, ihmispaljous huolimatta myöhäisestä kellonajasta, arkkitehtuuri, patsaat, aukioilla ja kujilla olevat esiintyjät ja se lämpö! Tiedättehän sen pimeän, pehmeäntumman lämpimän, joka tuntuu siltä kuin kävelisi pumpulissa ja johon törmää yleensä vain etelänlomalla. Se oli juuri sitä. Mä olin _niiiin_ etelänlomafiiliksissä!
 |
| Warsowan valot |
 |
| Se rakennus, jossa on ne hepat katolla ja joka on pakko kuvata, kun kerran täällä on |
 |
| Linna |
 |
| Lisää Warsowan maisemia |
Ja sitten ne aukiolla esiintyneet tulitanssijat... Pure, hot, sex. Ei hyvää päivää mikä esitys! Yleensähän nämä tulenpyörittelijät nyt pyörittelevät niitä patoja ja keppejä ja tekevät kaikkia hienoja kuvioita, mutta nämä _tanssivat_ niiden kanssa. Joka ikinen liike, sormenpään asento ja askel kuuluivat esitykseen. Nämä _elivät_ sen esityksen läpi. Tunnelma paikan päällä oli jotain sanoinkuvailematonta. Lämmin, pehmeä yö. Musiikki, fiilis, eläytyminen. Esitys oli niin pysäyttävä, että tajusin vasta hetken kuluttua seisovani suu auki. Sykkeet eivät silti laskeneet ja hengitystaajuus vain kohosi. Istuimme Maurin kanssa varmaan tunnin vain katselemassa esityksiä. Mauri nukkui sylissäni ja istuimme lämpimällä kiveyksellä nojaten vanhaan muuriin. Olimme lomalla - yhdessä. Warsowaan on pakko palata joskus!
Arvioikaa itse, mitä pidätte. Valitettavasti videolle ei saa tallennettua tunnelmaa, joten vaikutuksesta jää puolet pois. Epäilen hengästyttävien esiintyjien majapaikaksi läheisen Warsowan balettikoulun oppilasasuntolaa.
Edelleenkin hengästyneenä tanssijoista palasin autolle ja kaivauduimme Maurin kanssa peiton alle unten maille muutamaksi tunniksi. Kello 3:30 starttasin auton kohti Brnota. Valehtelematta ensimmäinen 50km oli tietyötä, joten onneksi oli yö. Mauri oli kanssani etupenkillä pelottelemassa mahdollisia yöllisiä rosmoja ja niin ajelimme ensimmäiset kolme tuntia. Aurinko nousi yhdessä hetkessä noin kuuden aikaan ja alkoi pikku hiljaa lämmittämään.
 |
| Matkalaiset tien päällä |
 |
| Ei se vesi ehkä ihan niin puhdasta ollutkaan |
Matkalla navi ohjasi minut sellaisten pikkukylien läpi, että niiden pääkadulla mahtui juuri kahdet hevoskärryt vastakkain. Olin ihan varma, että siihen on vahingossa lipsahtanut jokin nähtävyysasetus päälle, mutta myöhemmin kun katsoin kartasta, niin Olomoucin ja Vyskovin välillä ei ole isoa tietä. Ainoa harmitus asiassa oli, että en ehtinyt jäädä paikan päälle räpsimään kuvia vähän joka kulmasta tai vaikka osallistumaan niille torimarkkinoille. Lohduttauduin sillä, että pikkukyliä tulee varmasti lisää ja silloin minulla ei enää ole kiire.
Brnohon saavuimme iltapäivällä siinä kello kahden aikaan, eli matkaan oli mennyt 10,5h kaikkineen. Olin puolikuollut lämpöhalvauksesta ja väsymyksestä, että en jaksanut ajatellakaan mitään kaupungin tutkimista. Onneksi juomavarantojen täydennys ja vaatetuksen kevennys sortseihin helpotti oloa hieman. Maurilla oli melko mukavat oltavat kontissa. Valkoinen väri ilmeisesti tekee sen, että se ei lämpene niin helposti, joten siinä vaiheessa kun minä olen melkein pyörtymässä kuumuudesta niin Mauri ei edes läähätä takana.
Päätin jatkaa samantien matkaa, koska Wieniin ei ole enää kuin alle 200km, joten se menee äkkiä. Brnosta näin sen, mitä auton ikkunasta ehdin pyöriessäni keskustassa. Oli siellä joku hieno katedraali tai jotain, mutta pääsääntöisesti näin vain kuuman ja likaisen kaupungin.
 |
| Hieman näkyy jo maastossa muotoja |
 |
| Tervetuloa Itävaltaan :) |
 |
| Isäntä ja traktori |
 |
| Pikkukylä juuri ennen Wieniä |
Wieniin päästyäni kävin huoltoasemalla tankkaamassa (pöllö olin kun en käynyt rajan toisella puolella, hinnat pompsahti samantien Suomen hintoihin) ja katselin vähän navista, että kauanko ehdin kaupunkia tutkailla, eli kauanko sinne Sloveniaan olikaan ajoaikaa. Olin Suomessa tehnyt itselleni aikataulun ja muistelin siinä olleen, että Itävallasta on vain parisataa kilometriä perille, jolloin yllätys olikin ikävä, kun navi kertoi kilometrejä olevan vielä 424km ja kello oli jo kuusi illalla. Päätin kuitenkin käydä kaupungilla, koska kyseessä oli sentään Wien, mutta en löytänyt vanhaa kaupunkia. Yleensä kannattaa suunnata joelle tai rantaan, mikäli kaupungissa sellaisia on mikäli haluaa löytää alkuperäistä kaupunkia, mutta tällä kertaa se ei toiminut. Sen sijaan onnistuin pyörittämään itseni ja autoni parkkihallin suulle, josta ei päässyt enää mitenkään muuten pois kuin ajamalla itse halliin ja maksamalla siitä ilosta kolme euroa. Tästä pottuuntuneena päätin sitten lähteä kävelemään juuri siitä, kun kerta parkkipaikkakin jo oli, vaikka keskusta ei ollut lähelläkään. Olin tässä vaiheessa ajanut 15h ja 1100km putkeen muutaman tunnin unilla, joten olin jo hieman ärtyneessä tilassa. Mauri joko vaistosi sen tai oli täynnä energiaa nukuttuaan koko päivän autossa tai molempia, mutta joka tapauksessa se oli aivan mahdottomalla päällä ja sinkoili vain remmissä edes takaisin. Aikakin alkoi olla kortilla, joten Wienin katselun sai unohtaa. Tämäkin harmitti, mutta päätin sentään kävellä edes lähellä olevalle Tonavalle, että voin ainakin sanoa kävelleeni Tonavan rantaa. Emme sitten kävelleet Tonavan rantaa, koska ranta oli täynnä yksityispihoja siinä kohtaa eikä sinne päässyt. Näin loppupelissä Wienistä vain Donauparkin, joka olikin ihan kaunis puisto. Kävelyteitä, nurmikkoa, istutuksia, penkkejä istuskeluun ja paljon ihmisiä viettämässä vapaa-aikaa. Katselin perheitä piknikillä ja vanhoja ukkoja istuskelemassa penkillä ja lapsia leikkimässä sekä nuoria juttelemassa. Leikkipaikka olikin hieno ja jos olisin lapsi, olisin varmasti pitänyt siitä.
Kahdeksan aikaan illalla lähdin Wienistä kohti lopullista määränpäätä, eli Bohinjia Sloveniassa. Matka kulki vuoristoisen seudun halki, joka varmasti olisi ollut hienoa nähtävää jos vain olisi ollut aikaa ajaa päivällä. Olihan sekin toisaalta hienon näköistä, kun täysikuu loistaa tummana nousevan vuoren yllä. Tie oli oikein hyvässä kunnossa ja huoltoasemia oli kiitettävästi. Riittävästi juotavaa, levyllinen lastenlauluja laulettavaksi ja jaloittelua sekä kahvia aina välillä, niin hereillä pysyminen ei ollut ylitsepääsemätön ongelma. Kahvista täytyy todeta, että se on ollut joka ikisessä maassa Suomesta poistumisen jälkeen erinomaista. Kahvin kanssa saa ihan vapaasti ottaa makusiirappia ja joissain paikoissa on jopa sirottelumausteita tarjolla, kuten kanelia. Itse kahvikaan ei ole hullumpaa. Toistaiseksi Puolassa keskiviikkona natitun lounaan jälkeen en ole syönyt mitään, koska jos syö niin alkaa väsyttää. Kahvilla ja mehulla pärjää ihan hyvin pari päivää.
Jossain vaiheessa tällä tiellä ajattelin ottaa pienet torkut, koska aikaa oli kuitenkin sen verran. Kurvasin valkoisin pikkupakun rekkojen väliin rekkaparkkiin ja vetäydyin Maurin kaveriksi kontin puolelle. Herätyskellon soidessa parin tunnin päästä tein kuitenkin virheen. Siirryin suoraan kontista rattiin ja ajamaan, enkä tajunnut etten ollut herännyt vielä. Ihmettelin kun silmät eivät meinaa pysyä millään auki ja tie pyörii silmissä ja lohikäärmeet leijailevat auton nokan edessä. Muistan huutaneeni itselleni että "herää, sun on pakko herätä, tämä ei ole unta vaan sä ajat ihan oikeasti", mutta sekin ääni tuli jostain kaukaa kuin unessa. Totesin, että tästä ei tule mitään ja ajoin seuraavan huoltoaseman pihaan, jossa nuokuin ratin takana ja mietin että miten hitossa mä pääsen perille, jos en tämän enempää kykene heräämään. Lähdin Maurin kanssa jaloittelemaan yökostealle nurmikolle paljan varpain ja siinä onneksi lopulta heräsin. Loppumatka menikin virkeänä ilman nuokahteluja.
Lähestyessäni määränpäätä alkoi tien vierillä kohoilla mustia möhkäleitä taivaisiin ja tunnistin ne vuoriksi. Ne näyttivät hieman uhkaavilta ja pelottavilta ympäröidessään tien ja auton ja sen matkustajat joka puolelta mustalla äänettömyydellä. Mietin, että tuonnekohan me ollaan menossa ja odotin innolla aamua ja valoa. Täällä tulee aamut hassusti. Ensin on ihan pimeää todella pitkään, kuuteen asti melkein ja sitten pam. Vartissa tai puolessa tunnissa on aivan valoisaa. Aamupesujen aikana on yö vaihtunut päiväksi.
Tänä aamuna päivänvalo toi mukanaan henkeäsalpaavan näyn. Vuoria joka puolella ja pikkuinen Bohinj niiden keskellä puristuksissa. Minne ikinä vain katsookin, kohoaa siellä vuori. Ehdin hotellille ajoissa ja räpsin muutamia kuvia odotellessa, että leiri alkaa.
Nämä on otettu majapaikan pihalta:
 |
| Itse hotelli |
Leiri alkoi perjantai-aamulla kello yhdeksän, mutta siitä saatte kuulla lisää ensi kerralla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti