VIA BALTICA

27.8 – 28.8.2012 

1232km

Ihan ensimmäiseksi täytyy valitella, että en pysty aivan siihen tahtiin päivittämään kuin haluaisin, koska virran löytäminen ei olekaan ihan yksinkertaista täällä maailmalla.

Mutta asiaan. Laiva lähti siis Helsingistä maanantaina ja saapui perille Tallinaan iltapäivästä. Itse laivamatka meni hienosti. Mauri oli mukana itse laivassa ja kulutimme aikaa tehokkaasti toimintakunnon ylläpitämiseen, eli syömiseen ja nukkumiseen.

Mauri haistelee Itämeren tuulia

Näin kostea sää oli vastassa Tallinan päässä

Alkuiltapäivän käytin tekemällä viimeisiä varastotäydennyksiä ja shoppailemalla Tallinnassa. Valitettavasti itse kohdetta, eli ulkoiluhousuja, ei löytynyt Tallinnan muuten runsaasta vaatetarjonnasta. Päivälliseksi kävin hakemassa paikallisesta marketista meille melkein kokonaisen kanan, joka aterioitiin matkan varrella. Hintaa tälle lounaalle tuli huimat 2,75e. Hassua, miten ulkomailla jopa tavallinen ruokakaupassa käynti on elämys!

Pakollinen ja perinteinen ruokakuva

Sen verran kauan Tallinnassa kuitenkin meni, että päätin jäädä yöksi matkan ensimmäiseen etappiin, eli Pärnuun. Kävimme Maurin kanssa lyhyen kävelykierroksen kaupungilla ja tutustumassa paikkoihin ennen nukkumaan menoa. Löysin tällä reissulla mielestäni aivan mahtavan patsaan! Usein patsaita ei välttämättä edes huomaa, saati sitten jää katsomaan, mutta tämän kyllä huomasi, kuuli ja jäi katsomaan. Kyseessä on siis virolaista lauluntekijää ja muusikkoa Raimond Valgrenia esittävä soiva patsas.

Pärnulaista arkkitehtuuria

Mauri pääsi kastautumaan Itämereen

Hiekkadyynillä

Linkin takana video herra Valgrenista: http://www.youtube.com/my_videos_edit?ns=1&video_id=Yf0baIUiaVk Pisteet kuvanveistäjälle ideasta! Säveltäjän musiikki kuului

luuppina puskaan piilotetusta kaiuttimesta. Siinä olisi voinut

seistä kauemminkin kuuntelemassa.

 Yö meni nukkuessa hyvin ja aamulla lähdimme aikaisin liikenteeseen kohti matkan seuraavaa etappia, eli Riikaa. Kävin hakemassa huoltoasemalta itselleni aamupalaa, eli jättikahvin ja kolmioleivän. Myyjän kertoessa hintaa yritin selittää, että ”ei kun nämä kaikki tulee” ja kun myyjä toisti saman hinnan, tajusin että 2,50e todellakin oli koko aamiaisesta! Ei paha.

Tie Riikaan kulki aivan Itämeren rantaa (tai siis se pikkutie minkä valitsin ison tien sijasta) ja oli mukava ajella, kun vaahtoava Itämeri pilkotti aina välillä puiden välistä. Pysähdyimme ensin tyhjälle leirintäalueelle, jossa vain lampaat ja vuohet laidunsivat. Käytiin ihan rannassa asti kastelemassa varpaita ja Mauri – yllätys, yllätys – kasteli itsensä kokonaan. Oli ilmeisesti laskuveden aika, koska rannassa oli sellaisia hiekkakannaksia ja vettä niiden takana. Yhdellä tällaisella kannaksella kävellessäni aloin katsomaan, että onpas vetistä hiekkaa jalan alla. Ihan uppoaa kun astuu. Samalla hetkellä se iski ajatuksiin: JUOKSUHIEKKAA – POIS! En sitten tiedä oliko se ihan oikeasti juoksuhiekkaa, mutta en jäänyt ottamaan asiasta selvää vaan poistuin pikaisesti tukevammalle alustalle.

Tuulinen Itämeri idästä

Rohonleikkurit ihmettelevät vieraita

Vähän matkaa tästä ensimmäisestä paikasta ajeltuamme tuli vastaan rannalle tehty luontopolku ja lintutorni. Kiipesimme kumpikin lintutorniin katselemaan maisemia. Maurikin tuli, vaikka vähän tassut tutisten, kun portaat olivat sellaista läpinäkyvää ritilää. Hyvin se tuli poiskin, vaikkakin sitä piti auttaa kävelemällä itse edeltä. Itämeri oli tuulisessa päällä tänään ja aaltoja katsellessa tuli mieleen, että noitahan pitää päästä kokeilemaan! Ei muuta kuin uimapuku päälle, body board autosta ja surffaamaan. Hitsi että oli hauskaa! Ei yhtään niin helppoa, kuin miltä se Bondi Rescuessa näyttää. Useimmiten lauta liukui mahan alta pois siinä vaiheessa kun aallolla olisi pitänyt ratsastaa, niin että onnistuin oikeastaan ainoastaan kerran ihan oikeasti pysymään aallon harjalla hetken aikaa, mutta se ei haitannut. Aikaa olisi varmaan mennyt enemmänkin, mutta oli pakko tulla pois kun varpaista alkoi kadota tunto. Ei ole Itämeri paljon lämpimämpi täällä idän puolessa kuin kotonakaan.

Surffiranta. Aallot olivat paljon hienompia alhaalta katsottuna.

 Itse matka Riikaan meni hienosti. Rajan yli Latviaan pääsin ajamalla ja aikaa siinä kului sen verran mitä nyt auton renkailla kestää matka kulkea.

Siihen se hienous sitten loppuikin. Tarkoituksena oli pysähtyä Riikaan lyhyt tunnin ruokatauko ja samalla katsella hieman kaupunkia. Määränpäähän, eli Kaunasiin oli vielä matkaa melkein kolmesataa kilometriä ja halusin olla siellä ajoissa, että ehdin käyttää iltapäivän siihen tutustumiseen. Näin oli siis suunnitelma. Lopputulos oli se, että käytimme Riikassa aikaa viisi tuntia ja siitä neljä meni auton etsimiseen. Minulla oli lapsena aivan täydellinen suuntavaisto, enkä ole vieläkään oppinut, että se ei ole sitä enää. Se ”tuossahan se auto on parkissa ihan kulman takana” muuttui aika moneksi kulmaksi eikä hotellista haettu karttakaan lopulta auttanut, koska maamerkkeinä oli ainoastaan ”puisto, jossa oli Aleksandrj-jonkun päästä patsas” ja lähellä ollut jalkapallokenttä. Eihän Riikassa olekaan kuin ihan muutama puisto. Siellä me sitten Maurin kanssa käveltiin puistoja läpi ja epätoivo meinasi jo iskeä. Manailin itseäni, että en ymmärtänyt katsoa edes sen kadun osoitetta, johon auto jäi. Lopulta ja ihan vahingossa osuimme oikeaan puistoon, jossa se Aleksandrj majaili. Tässä vaiheessa Maurikin alkoi olla jo viiden tunnin kävelystä väsyksissään, joten huojennus lienee ollut molemminpuolinen kun auto vihdoin seisoi näköpiirissämme. Ei muuta kuin Mauri autoon ja menoksi.

Kyllä tätä herraa etsittiin! Ikinä en ole ilahtunut yhtä paljon

patsaan näkemisestä, kuin mitä löydettyäni vihdoinkin herra Aleksandrjn

Ajattelin käydä tankkaamassa vielä ennen lähtöä, kun dieselkin oli halpaa. Työnsin korttini tankkausautomaattiin ja mitä se sanoo? ”Card declined”. Ja sama uudestaan. Ei se auta muu kuin uskoa, kortti ei toimi. Soittoa Suomeen kaverille, että kävisi mun verkkopankissa ja katsoisi, että mikä mättää. Rahaa pitäisi olla. Soiton perusteella kaiken pitäisi olla kunnossa ja sain neuvon yrittää uudestaan jossain toisessa automaatissa. Tein näin ja vastaus oli sama. ”Card declined”. Tankkia oli kuitenkin yli puolikas vielä jäljellä, joten ajattelin lähteä kohti Kaunasia ja katsoa mihin asti se riittää. Edellisellä etapilla oli ollut leirintäalueita melkein kymmenen kilometrin välein, niin ajattelin nytkin jääväni sitten jollekin sellaiselle tai huoltoasemalle hyvissä ajoin ennen tankin tyhjentymistä. Eihän se riittänyt perille asti ja siinä vaiheessa kun aloin katselemaan sopivaa huoltoasemaa (leirintäalueita ei ollut nyt tullut laisinkaan vastaan), ei sellaista sitten näkynytkään. Tuli ihan hiki kun seurasin tankin laskevaa neulaa ja mietin jo valmiiksi varasuunnitelma B:tä siltä varalta, että auto on pakko pysäyttää tien poskeen. Vaihtoehdot senkin suhteen olivat melko vähissä, sillä minullahan ei ollut mitään millä maksaa kenellekään yhtään mitään! Taskussa pelkkiä euroja ja toimimaton kortti. Ajoin viimeiset 50km 60km/h dieselin kulutuksen minimoimiseksi ja yritin väistää ohittavia rekkoja mahdollisimman pientareelle, toivoen kuitenkin samalla etten mene liikaa ja suistu tieltä. Tuskanhiki tuli siinäkin.

Lopulta huoltoasema tuli vastaan ja minä päätin kokeilla korttia vielä kerran. Täällä ei ollut automaatteja, joten kävelin kassalle ja selitin, että kortti ei ehkä toimi, että yritätkö lyödä sille jonkun pikkujutun ja katsotaan pelittääkö se. No, limun ostossa ei ollut mitään ongelmaa, joten uskalsin ottaa myös dieseliä, joka sekin meni hyvin läpi. Nyt ei ollut enää mitään hätää, joten jatkoin matkaa Kaunasiin ja löysin täältä leirintäalueen, jossa sain pelit ja vehkeet johdon päähän.

Tutustuminen itse kaupunkiin jää nyt kyllä harmittavan vähälle, koska huomenna pitäisi ajaa koko Puolan läpi ja olla illalla jo Tsekeissä, jotta ehdin ajoissa perjantaina Sloveniaan. Täytyy herätä ajoissa ja käydä vaikka aamukahvi juomassa jossain sekä katsella siinä samalla sen mitä ehtii.