Benelux-maat

12.-13.9.2012

Tässä vaiheessa reissua alkaa päivät ja paikat ja tapahtumat menemään sekaisin. Joutuu miettimään pitkään missä maassa jokin tapahtuma olikaan ja minä päivänä se tapahtui. Oliko se kenties eilen vai toissapäivänä vaiko ehkä sittenkin joskus aikaisemmin. Mutta muistaakseni lähdin siis Lillestä keskiviikkona etenemään kohti Belgiaa. Tavoitteena oli Saksa ja siellä Rheinen kaupunki, jossa kuulemma on eläintarha, johon pääsee koiran kanssa. Ensimmäinen kaupunki, jossa pysähdyin oli Antwerpen. Muistan kaupungin siitä, että Cesar kävi siellä pitämässä showta ja että Lemmikkipalstoilla vaikuttava Arctic Lady asuu siellä (tai ainakin lähistöllä). Tietenkin kaupungissa piti päästä pyörähtämään tarkemmin, vaikka päivän ajomatkaa oli tiedossa yli 500km.

(kuva taitaa olla edelliseltä illalta Ranskan puolelta, mutta
pidän väreistä. Näitä riippujia on täällä katolisessa
maassa vähän joka puolella. Suunnilleen jokaisella
pellollakin on oma riippujansa tai ainakin Marian patsas.)

Antwerpen näytti yhdeltä näistä vanhoista Euroopan kaupungeista ja siellä oli paljon hienoa vanhaa arkkitehtuuria, josta pidän. Lisäksi kävimme tutustumassa paikalliseen puistoon.

Korppeja puistossa

Keskusrautatieasema. Täällä oli joku ihme juutalaisten keskus, sillä joka
toinen vastaantuleva mies oli pukeutunut mustiin ja omasi ohimokiehkurat
sekä naisilla oli sellainen tietynlainen säkkimäinen hattu takaraivolla. Pikkuiset
pojat, jotka ajelivat pyörillä ohi ohimokiehkurat heiluen, olivat melko
huvittava näky.

Ostoskatua

Antwerpenistä matka jatkui Hollannin läpi kohti Saksaa, mutta suunnitelmiin tuli muutos kesken matkanteon, kun kävin puolessa välissä hyödyntämässä Mäkkärin wifiä ja tarkastamassa facebookin, johon olikin tullut uusi vinkki mahdollisesta vierailukohteesta. Tämä kohde sijaitsi Pohjanmeren rannalla ja siellä oli kuulemma hieno hiekkaranta dyyneineen. Kumpaankin ei ehtisi, joten piti päättää: merenranta vai eläintarha, jolloin meri voitti selvästi. Lisäksi paikka oli huomattavasti lähempänä Amsterdamia kuin Saksan kohde, joten sekin laskettiin sille eduksi. Hitsi, kun olisin päässyt nettiin jo aamulla, niin olisi säästynyt yksi tankillinen (ja yksi päivä) ylimääräistä ajamista, mutta kuten olen jo aikaisemmin useasti todennut, niin wifin löytäminen on aina haaste eikä sitä tietenkään tule aamulla heti ensimmäisenä tehtyä.

Kuva jostain Belgiasta

Ainoa Hollantilainen tuulimylly jonka näin matkalla

Näitä modernejahan ei lasketa, vaikka niitä oli melko runsaasti

Hauska vanha asuntovaunu :D

Tavoittelemaani kohteeseen, eli hollantilaiseen Port Zelande-nimiseen kylään Pohjanmeren rannalla, saavuin illalla joskus kahdeksan aikaan. Ensimmäinen leirintäalue, jonne yritin sisään, oli sulkenut vastaanottonsa jo kello 18 illalla, eli törkeän aikaisin leirintäalueeksi. Seinässä oli kyltti, jossa oli tekstiä sekä hollanniksi että saksaksi sekä puhelinnumero, joten ajattelin sen olevan ehkä jonkun portinvartijan numeron, joka päivystää kotona ja tulee soitosta ottamaan tulijat vastaan. En todellakaan voinut uskoa, että joku leirintäalue oikeasti sulkisi ovensa jo kello 18:00. Puhelimeen vastasi setä, joka juuri ja juuri puhui sen verran englantia, että ymmärsin hänen olevan voimaton asiassa. Kerrottuani hänelle mielipiteeni leirintäalueista, jotka eivät halua asiakkaita, lähdin etsimään seuraavaa paikkaa. Navigaattorin listassa seuraavana oleva leirintäalue oli sulkenut ovensa jo kello 14:00 ja siitä seuraavan pihaan saavuin juuri 15min sulkemisajan jälkeen. Tässä vaiheessa oli alkanut satamaan aivan kaatamalla ja mereltä puhalsi tuuli, joka sai sateen kulkemaan vaakasuoraan. Kävin yhteensä varmaan kuuden eri leirintäalueen porteilla, mutta vain toteamassa näiden olevan sulki. Halusin todellakin suihkuun ja lisäksi vessa olisi ollut erittäinkin tarpeen, joten seuraavaksi aloin etsimään hotellia uskoen, että näiden vastaanotto olisi hieman pidempään auki. Niin hyvää tuuria minulla ei kuitenkaan käynyt, joten kun olin pyörähtänyt neljän hotellin ja yhden yksityisasunnon, jota navigaattori väitti hotelliksi, pihalla, jouduin luopumaan myös siitä ajatuksesta. Sade sen kuin yltyi ja välillä löysin itseni pilkkopimeästä kaatosateessa sellaisten pikkuteiden päästä, jotka päättyivät umpikujaan. Pyörittyäni alueella yhteensä kolme tuntia olin valmis kiroamaan sen ikihyviksi. Lopulta parkkeerasin auton sillä hetkellä lähinnä olevalle parkkipaikalle, vaikka sen sisäänajossa oli kyltti, joka uhkasi 250e sakoilla/hlö parkkipaikalla yöpyjiä. Tai näin ainakin luulen, sillä kyltti oli – yllätys, yllätys – taas vain hollanniksi ja saksaksi. Ymmärsin kyltistä lähinnä sanat ”Nacht”, ”verboten” ja ”250e/person”, joten kai näistä voi jo jotain päätellä. Taas oli edessä siis piileskelyä kontissa hipi hiljaa ja valoitta, mutta tällä kertaa ei rosmojen vaan poliisien pelossa.

Aamulla jouduin kuitenkin perumaan iltaiset pahat ajatukseni, kun huomasin tulleeni melkein paratiisiin! Parkkipaikka, jonka pihassa olin yötä, oli paikallisen turisti-infon vieressä ja siellä oli ILMAINEN SUIHKU! Olin jo ehtinyt miettiä joudunko maksamaan leirintäalueille yhdestä kokonaisesta yöstä vain että pääsen suihkuun tai että mistä löytäisin tiedon siitä, onko Hollantilaisilla uimahalleja ja missä olisi lähin, vai pitääkö minun vain mennä mereen shampoon ja saippuan kanssa. Sen lisäksi, että infossa oli ilmainen suihku, oli siellä myös wc ja se on iso asia se! En ennen tätä reissua ole tajunnut, miten isoa osaa WC näyttelee ihmisen elämässä. Sen löytäminen on välillä työn ja tuskan takana ja erityisesti tuskan, kun sitä ei ala löytymään. Yllättävän paljon on kylmiä huoltoasemia, joissa ei tätä ylellisyyttä ole, eikä navigaattori tietenkään kykene erottelemaan toisistaan näitä kahta. Nyky-yhteiskunnassa ei oikein katsota hyvällä naista kyykkimässä julkisella paikalla ja yllättäen kaupungeista on vaikea löytää tarpeeksi tiheitä pusikoitakaan. Tien vierustatkaan eivät oikein käy, kun joka puolella on avaraa eikä puskia missään.

Mutta jo riittää avautuminen ja takaisin Renesseen, sillä Port Zelanden olin hukannut yöllä pyöriessä jonnekin ja kylä josta itseni aamulla löysin, oli todellakin nimeltään Renesse. Kylän keskusta oli kahden minuutin kävelymatkan päässä turisti-infosta ja oli erittäinkin idyllinen. Kuvia minulla ei valitettavasti paljoakaan ole, sillä kameran akku oli jäänyt lataamatta, mikä on sinänsä sääli, koska sieltä olisi tullut valtavasti hyviä kuvia. Sentään aamupalapaikasta sain muutaman otoksen, joka sekin oli aivan äärettömän ihana. Paikka oli erikoistunut orgaanisiin tuotteisiin ja tarjoilijana oli harvahampainen ja hapsutukkainen vanha setä, joka halusi jutella kanssani Euroopan politiikkaa ja kyseli mitä pidän Kreikasta ja mitä mieltä suomalaiset ovat eurosta ja olemmeko me mahdollisesti eroamassa rahaliitosta. Ravintolan pöydät olivat sahattu ja maalattu jokainen eri puun lehdeksi ja pihalla ruopi maata kana ja kukko ja ankka, joka pyöri muuten vaan.

Rouva Kana (herra kukko oli ujo ja lähti kameraa karkuun)

Ankka pyörimässä muuten vaan

Herra Mauri murjottaa, kun ei ole saanut aamupalaa

Orgaaninen kahvila

 Kylää kiertäessäni löysin surffikaupan, jossa oli märkäpuvut tarjouksessa, joten vihdoinkin löysin itselleni sen ohuen puolipuvun, jota olen etsiskellyt Suomesta, mutta kauhistellut hintoja! Nyt pystyy uimakautta laajentamaan kummastakin päästä, kun ei hypotermia ole enää välitön uhka märkäpuvun kanssa. Lisäksi löysin lautavahan, jota sitäkin on ollut kovin vaikea löytää Suomesta, joten nyt oli suorastaan pakko päästä veteen!

Suunnitelmana minulla oli vuokrata läheisestä pyörävuokraamosta pyörä ja polkea Maurin kanssa rannalle, mutta se peruuntui kun vuokraamon ukko ei suostunut vuokraamaan minulle pyörää kuultuaan, että aioin mennä uimaan ja jättää pyörän siksi aikaa yksin. Hän kertoi, että nyt on paras pyörävarkaussesonki meneillään eikä siksi halunnut minun jättävän pyörää hetkeksikään. Lisäksi oli jotain ongelmia koiran suhteen, kuten että rannalla oli vain tietyt kellonajat kun sinne sai koiran kanssa mennä ja joitain pyöräreittejä ei voinut koiran kanssa käyttää ollenkaan, kun ne kulkivat luonnonsuojelualueen läpi ja blaa blaa. Päädyin siis siihen, että otan bussin rannalle (joka btw oli ilmainen) ja siellä esitän tyhmää turistia, joka ei ole kuullut tai varsinkaan ymmärtänyt mitään mistään kellonajoista. Rannalle päästyä selvisi, että kyse olikin siitä, että koira piti pitää remmissä tiettyinä kellonaikoina, mutta siellä näytti olevan useampi tyhmä turisti koiran kanssa, jotka eivät olleet kuulleet kellonajoista, joten me liityimme seuraan. Kuka hitto sitä koiraa nyt narun päässä jaksaa roikuttaa, ja vielä lisäksi jossain rannalla?!

Dyynejä Pohjanmeren rannalla

Mauri nauttii rantailusta

Taidekuvia. Tämän nimi on "Yhdessä tulevaisuuteen"

Rannalla oli muitakin tottelemattomia (ihmisiä siis). Tässä koira jota Mauri
moikkasi ja jatkoi matkaa. 

"Koira ja Lokki"

Rantavahti Mauri tarkkana

Katsokaa noita aaltoja tuolla takana! 

Oma lempparini rantakuvista
(ja huomaa aallot... o_O)

Nätti pensas. Oliskohan tämä Tyrni tai jotain. 

Rannalle päästyä totesin, että aallokko on aivan mahtava ja harmittelin että en ollut ottanut body boardia mukaan. Kävelimme siis jonkun tunnin verran rannalla Maurin kanssa ja sitten otin bussin takaisin, kävin äkkiä vaihtamassa uuden märkäpuvun päälle ja jätin Maurin autoon, uutta vahaa laudalle ja eikun pysäkille odottamaan seuraavaa bussia takaisin rannalle. Bussikuski oli nauraa itsensä tärviölle nähdessään minut pysäkillä lauta kainalossa ja puolipuvussa paljain varpain ja kertoi, että paikallisia ei tällä säällä saisi veteen mitenkään. Oli kuulemma liian kylmä. Minua se ei haitannut, sillä minullahan oli märkäpuku!

Itse rannalla selvisi, että meri oli oikeasti tosi lämmin, varmaan lähemmäs 20C, kun kylmiin vesiin tarkoitettu vaha suli pois, ja aallot olivat aivan mahtavat. Varmaan 1,5m korkeat, joten vihdoinkin Milla surffasi melkein ihan oikeasti! Ei ihan täysin oikeasti siksi, että minulla oli vain body board ja aina kun yritin melomalla pysyä aallon päällä, luisti lauta pois altani, joten päädyin vain pitämään kiinni ja nauttimaan kyydistä. Mutta voi hitsi sitä kyytiä! Aalloilla oli aivan mahtava ratsastaa, vaikka vesi olikin niin suolaista, että ensimmäistä kertaa sitä suuhun saatuani olin oksentaa. Todella harmi, että kukaan ei ollut ottamassa kuvaa kun Milla ratsastaa aallon harjalla märkäpuvussa body boardin kyydissä. Sen kuvan olisin varmaan suurentanut ja laittanut kehyksiin, että muistaisin aina miten huikean hienoa se oli.

Jonkun tunnin verran aalloissa riehuttuani alkoi varpaista taas katoamaan tunto, mutta en millään malttanut silloin vielä lopettaa, vaan piti tulla hetkeksi hiekalle kävelemään, ettei varpaat ihan täysin palellu ja putoa pois. Lopulta kun maltoin oikeasti lopettaa ja sain itseni bussipysäkille, niin totesin että edellinen bussi meni vartti sitten ja seuraavan tuloon on tunti. Minulla ei ollut rahaa eikä mitään että olisin voinut mennä terassille, sitä paitsi Amsterdam odotti, joten totesin voivani yhtä hyvin kävellä takaisin kylään. Matkaa ei ollut kuin nelisen kilometriä, mutta sain totisesti pitkiä katseita pipoissa ja talvitakeissa ohi pyöräileviltä ihmisiltä, kun talsin kylän läpi paljain varpain märkäpuvussa ja lautaa kantaen. Perillä olin samaan aikaan kun bussi lähti, ja kuski moikkasi minua iloisesti ohi ajaessaan.

Nyt oli jo melkein kiire Amsterdamiin, sillä olin sopinut tapaamisen seitsemäksi nettiystäväni kanssa kaupungissa. Olemme tavanneet jo useasti ennenkin, kun olemme pitäneet yhteisiä miittejä muiden ryhmään kuuluvien DB-fanien kanssa (tietämättömille tiedoksi: DB = Derren Brown – mentalisti briteistä), mutta aina Britanniassa. Nyt oli mukava, kun hän pääsi esittelemään minulle kotikaupunkiaan.

Minun piti ensin jättää auto kaupungin ulkopuolelle ja liikkua metrolla, mutta ajan käydessä vähiin muutin suunnitelmia siten, että kävin hakemassa hänet rautatieasemalta ja jatkoimme siitä kaupungin pohjoispuolelle taiteilijakortteleihin, joissa oli kuulemma hyvä ravintola. Hyvä suunnitelma muuten, mutta voi hyvää päivää Amsterdamin liikennettä. Miljoona polkupyörää, toinen miljoona jalankulkijaa eikä yksikään väistä autoa tuumaakaan. Eteen hypitään milloin mistäkin kulmasta ja mikäli autojen välistä vain mahtuu kävelemään, niin siitä kävellään. Ihan sama, jos autolla on vihreä ja pitäisi päästä eteenpäin. Autovirta liikkui keskusta-alueella suunnilleen muutaman kilometrin tuntivauhtia ja lisäksi tietöitä oli sen verran, että ainakin tällainen vieras meni aivan sekaisin siitä kuka saisi ajaa missäkin vaiheessa ensin. Kerran onnistuin kiilaamaan itseni raitiovaunun eteen ja oli suoranainen ihme, etten jäänyt alle. Kireä kiihdytys pelasti. Lopulta onnistuin selviämään keskustasta pois ilman ihmishenkien menetyksiä (ei omani eikä muiden), mutta totesin, että ei ikinä enää. Se hyvä puoli hitaasti etenemisessä oli, että Berber ehti kertomaan vastaan tulleista nähtävyyksistä enemmän. Totesin, että minun olisi selkeästi muissakin kaupungeissa pitänyt kaapata joku etupenkille esittelemään kaupunkia, sillä niin paljon enemmän siitä sai irti, kun sai kuulla mikä minkäkin vanhan rakennuksen tarina ja historia oli. 

Auton jätimme pohjoiseen vanhalle laivatelakalle, jossa nyt oli opiskelija-asuntolakontteja, taiteilijoita, taideteoksia ja ravintola. Paikka oli aivan täysi, vaikka oli torstai-ilta, mutta Mauri sai silti tulla mukaan eikä sitä tarvinnut jättää autoon odottamaan. Ei kuulemma ole tavallista Hollannissa, jonka koirakulttuuri on kuulemma melko samanlainen kuin Suomessa. Ruoka oli todella hyvää ja jälkiruokaa lähdimme hakemaan keskustasta, jonne ajettiin lahden poikki lautalla. Valitettavasti minulla ei ole lainkaan kuvia Amsterdamistakaan, mutta voin kertoa, että kaupungin valot olivat mahtavan näköiset kun ne piirtyivät veden ylle kaukana lahden toisella puolella. Keskusta oli _täynnä_ ihmisiä ja pyöriä, vaikka oli tosiaan torstai-ilta ja kello oli jo lähemmäs kymmenen illalla. Helsinki on samanlainen lähinnä Taiteiden Yön aikaan, eikä ikinä päivällä. Siellä oli esiintyjiä ja kahviloita ja minä ihmettelin silmät suurina sitä kaikkea. Berber naureskeli maalaisuudelleni ja johdatti minua ja Mauria läpi ihmis- ja pyörävilinän kahvilaan, jossa nautiskelimme jälkiruoaksi kahvia ja teetä.

Minä aloin olemaan aivan loppu kaikista päivän tapahtumista, joten ajoimme lautalla takaisin autolle ja minä heitin Berberin kotiinsa kaupungin toiselle laidalle. Onneksi nyt ei tarvinnut ajaa keskustan läpi, vaan sen pääsi kiertämään näppärästi. Berber esitteli kotiaan ja minä luovutin tuliaiset Brunbergilta, jotka olivat matkanneet halki Euroopan. Hyvästien jälkeen vetäydyin lähimmälle parkkipaikalle nukkumaan ja täytyy todeta, että unta ei tarvinnut kauaa houkutella.

Berber thank you really much for the evening! It was amazing, even though we missed the cheese cake by fifteen minutes :-P I was telling up here, that I was amazed by the amount of people in Amsterdam and that the traffic was terrible, but I liked the town and it’s lights and architecture and atmosphere very much. Thank you also for the tour you gave me.

I really much look for the opportunity to show you different kind of world, inside a Finnish forest where there are no paths or lights or any other people except us. I hope you get some time off from work and we can meet next spring!