Sveitsi ja Alpit

7.-8.9.2012

Voi että meillä olikin hieno päivä eilen Maurin kanssa! Minä sitten löysin ne Alpit. Tai en varsinaisesti ollut itse paikan päällä, mutta näin kuitenkin.

Perjantaina kävin pikaisella aamupalalla Zurichin lähellä olevassa lähiössä tai pikkukaupungissa, olisko tuo nyt ollut Wallisellen nimeltään.

Poliisiasema

Kukat kukkii vielä puissa ihan kuin olisi toukokuu

Itse Zurichiin en tuntenut sen suurempaa vetoa eikä minulla ollut mitään selkeää tavoitetta, joten katselin navigaattorista missäpäin olisi vähän korkeampaa maastoa ja lähdin ajelemaan siihen suuntaan. Pian alkoikin vuoret taas kohoilla edessä ja tie muuttua ylöspäin kapuavaksi. Vastaan tuli mukavannäköisiä pikkukyliä, joiden läpi ajelin. Yhdessä pysähdyimme katselemaan hieman tarkemmin, kun sen läpi virtasi idyllisen näköinen pikku puro.

Idyllinen pikkupuro ja sen takana kulkeva puusilta

Mauri ui. Yllättäen tässä purossa se ei tehnyt muuta kuin kahlaili ja tuli äkkiä pois,
 mikäli joutui syvempään kohtaan. Ilmeisesti kova virtaus oli liikaa Maurille.

Puronpohjan kiviä

Uudet punaiset popot. Näiden kantapäitä kolme kertaa yhteen kopauttamalla
ei kyllä pääse kotiin, mutta mihinkäs sitä tässä vielä kiire oliskaan :)

Tämä paikka tuoksui ja kuulosti ja näytti aivan
kuin jostain tropicariosta reväistyltä!

Lähdettiin samalla katselemaan kylää. Tässä sama puusilta, joka näkyi
ensimmäisessä kylässä. 

Tuo katonreunan maalaus on aika upea

Arkkitehtuuria

Alttari. Takaisin ohi kävellessä joku nainen otti tästä vettä pulloon.
Tiedä sitten, olisko ollut ihan pyhää vettä, mutta harmi että meillä ei
ollut pulloa mukana. Olisi varmaan ollut ainakin ihan hyvän makuista.

Vanha (tai nykyinen - ei näkynyt yhtään nunnaa/munkkia pihalla) luostari

Luostarin muuria

Mauri ja St. Mauritius

Kylän nimi

Jatkoimme siitä taas matkaa ja välillä poikkesimme vähän ylempänä vuorenrinteellä katselemassa lehmiä ja maisemia. Mahtoi farmarit ihmetellä, kun ihan vieras auto ajelee heidän pikkuteillään ja pysähtyy aina aika ajoin räpsimään kuvia milloin mistäkin.

"The Lehmä"

Hirssipeltoa. Hirssi tuntui olevan kovin suosittu viljelyskasvi. 

Hassu kissi. Tämä istui keskellä tietä, eikä väistänyt mihinkään.
Hetken sitä ihmeteltyäni jouduin kiertämään pientareen puolelta
päästäkseni ohi... :-P

Kun alkoi tulla nälkä, pysähdyimme toiseen pikkukylään Entlebuchin alueella. Täällä sattui olemaan vielä auki oleva turisti-info, jossa kävin kysymässä mahdollisia luonnonpuistoja tai vaellusreittejä. Infon henkilökunta ei puhunut kuin saksaa (?!) ja minun saksankielen sanakirjani rajoittuu sanoihin ”Danke”, ja ”Ich kommen” (ei – minä en katsele saksalaisia pornoleffoja, vaan pojat asemalla ovat kertoneet :P ), mutta sain kuitenkin läjän karttoja ja neuvon ajaa seuraavaan pikkukylään, jonka turisti-infossa kuulemma osattaisiin hieman englantia. Valitettavasti info oli mennyt jo kiinni siltä päivältä ja valoisaakin oli enää muutamia tunteja jäljellä, joten päätin jäädä sinne syömään ensin ja miettimään sitten mitä tehdään. 

D. Jos Zemp von Entlebuch - tiedä sitten mitä tämäkin
herra oikein teki, kun ei tuo saksa oikein väänny...

Mauri säikähti ensin tätä ukkoa oikein kunnolla. Karvat pystyssä
piti käydä haistelemassa eikä sen senkään jälkeen oikein luottanut
tyyppiin. On se kyllä aika epäilyttävän näköinen.  

Mauri ravintolassa

Ruuan jälkeen tunsin itseni todella väsyneeksi ja suihkun tarpeessa olevaksi. Aamulla jättämäni leirintäalueen suihku oli käyttänyt pelkkiä frangeja, joita minulla ei sillä hetkellä ollut taskussa ollut, joten suihku oli jäänyt vain haaveeksi. Ajattelin törsätä kerrankin oikein kunnolla ja kävin kyselemässä paikallisten hotellien hintoja, mutta 70 frangia/yö oli silti liikaa eikä alle sen huonetta irronnut. Vetäydyin siis jälleen kerran Hyundain suojiin ja ajattelin, että torkun muutaman tunnin ja mietin sitten tarkemmin, kun siinä hetkessä ei edes ajatus kulkenut. Heräsin kuitenkin vasta aamulla, eli olimme nukkuneet koko yön siinä parkkipaikalla.

Nyt olikin hyvä lähteä virkeänä ja hyvin nukkuneena etsimään sitä englantia puhuvaa turisti-infoa, josta sainkin hyvät ohjeet ja kartat noin 12km reittiin, joka kulki ylös Schrattenflue-nimiselle vuorelle. Tai en ole varma kutsuttaisiinko sitä vuoreksi, sillä huipulla ei ollut lunta, mutta oli se yli puurajan. Oli arvioitu, että reitin kulkeminen kestäisi noin neljä tuntia.

Tuonne ylös on matka...

...ja tuolta kuvan oikeasta reunasta tultiin alas.
Koko matka kuljettiin tuolla ylhäällä

Lähtö hieman kesti meillä, kun ensimmäisen tunnin arvoimme oikeaa tietä kyseiselle reitille, mutta lopulta kello 10 olimme valmiina lähtöön ja oikealle reitille. Minulla oli uudet hienot vaellushousut ja uskolliset five fingersit jalassa ja Maurille olin viritellyt auton vetoliinasta ja jälkivaljaista varusteet, kun siellä ilmeisesti pelättiin lampaiden puolesta tai jotain. Reppuun olin pakannut kaikkea tarpeellista, kuten 3L vettä sekä lämpimiä vaatteita ja taskulamppuja siltä varalta, että jokin menisi vikaan ja joutuisimme viettämään yön vuorella. Uudet housut olivatkin todella hyvät. Kevyet ja vaikka ylös kiivetessä hikoilin kuin pikku porsas, niin housut pysyivät kuivan tuntuisina. Five fingerseistä totesin taas kerran, miten hyvät ne ovat erityisesti maastossa liikkumiseen. Varsinkin ylhäällä vuorella ei ollut ollenkaan haitaksi, että saattoi varpaillaankin tarrautua kiinni polkuun, sillä niin kapea ja hurja se välillä oli.

Mauri lähtövalmiina

Reitti nousi ensin metsän läpi ja lähti sitten kulkemaan lehmien laitumen läpi ylös huipulle. Hukkasin polun hetkeksi, mutta suuntasin kohti ylhäällä näkyvää opastetaulua, niin en varsinaisesti ollut kuitenkaan hukassa. Tässä vaiheessa minun oli pakko päästää Mauri irti, koska etenemiseen tarvittiin kaikki neljä raajaa. Säännöistä täytyy voida joustaa tilanteen ja tarpeen mukaan, eikä Mauri sitä paitsi ollut pätkääkään kiinnostunut lehmistä tai lampaista, vaikka lehmät tulivat uteliaisuuttaan aivan kiinni tutkimaan meitä, kun reitti kulki niiden laitumen halki.

Metsää

Katajapensas

Kuu näkyi hienosti taivaalla

Panoraamanäkymä puurajalta auton suuntaan. Tuolla vasemmassa reunassa näkyy se kallio, jota pitkin laskeuduimme alas. 

Ylöspäin käy matka. Vetävä koira on aika näppärä, kun kiivetään ylöspäin mutta ei enää kapeilla vuoripoluilla.

Mauri keksi parempaa käyttöä lehmien juomavesisaaveille.

Mauri ja lehmipaimenen koira

Paimenen maja rinteeltä katsoen

Tuonne takana olevalle viitalle pitäisi päästä, mutta tällainen järkäle seisoo edessä ja kun yritit kiertää niin ne lähti seuraamaan. 

Mauri kävi kieriskelemässä lehmänläjässä, joten lähetin sen tuonne uimaan. 

...tosin takaisintullessa lopputulos oli entistä huonompi

Mauri rinteellä

Tuonne ylös on matka

Ylös päästyämme saimme kuulla, että oikea reitti olisi kulkenut sellaista kautta, josta ei koiran kanssa olisi edes päässyt, koska siellä joutui käyttämään tikapuita kiipeämiseen aina ajoittain. Lauantai-päivästä johtuen paikalla oli paljon muitakin retkeilijöitä, jolloin kapealla polulla oli välillä jopa ahdasta.  Pidin Maurin kuitenkin irti, sillä kiinni pitäminen olisi ollut liian suuri riski meille kummallekin. Mauri olisi vetänyt minut alas eikä sillä itselläänkään olisi ollut mahdollisuutta etsiä itselleen parasta reittiä. Kukaan ei kuitenkaan sanonut koirasta mitään, vaan ennemminkin sitä tervehdittiin iloisesti. Katsoin nyt kuitenkin, ettei se mennyt ohittelemaan ketään kapealla polulla ja siten saattanut muita vaaraan, vaan pidin sen lähettyvilläni.

Tässä se kyltti nyt on. Meidän välitavoitteena on tuo Heidenloch, joka on
kukkulan korkein kohta. 

Huomatkaa lumiset Alpit taustalla!

Kuvasta ei ihan näy miten kapea tuo polku oli ja millainen pudotus,
mutta alaspäin on melkein suoraa seinämää parisataa metriä alkaen tuosta
kun vihreä alkaa. 

Laamat tulivat katsomaan meitä. Majalla ollut paimen kertoi, että ne ovat siellä
suojelemassa lampaita susilta. Laamat ovat kuulemma niin uteliaita, että
menevät tervehtimään susiakin jolloin susi hämmentyy ja lähtee pois. 

Lisää Alppien lumihuippuja

Lampaita

Mauri kukkulan kuninkaana

Rinne on niin jyrkkä, että Maurikin istuu sammakkona :P

Huipulla kulkenut polku. Tuolla vasemmalla tuon harjanteen takana on suora pudotus alas. 

Mauri lepotauolla Heidenlockissa. 

Korkeus merenpinnasta 2092m. Seuraava etappi meillä Silwägen.

Näkymää pohjoiseen, jossa oli melko tasaista

Alaspäin tullessa maasto olikin sitten melko mielenkiintoista. Terävää kivenmurikkaa ja soraa, jotka pyörivät jalan alla. Olin huolissani Maurin tassuista ja harmittelin, että en ollut tajunnut ottaa sen tossuja autosta mukaan, sillä tässä maastossa ne olisivat olleet tarpeen. Yllättävän hyvin se kuitenkin löysi omat reittinsä, eikä tassuissa ollut mitään vikaa, kun takaisin autolle päästyä tarkastin ne.  Taitava koira J Omat jalkani alkoivat olla melko hyvin kulutetut tässä vaiheessa. Sillä vaikka FF:en läpi kivet eivät satukaan, vaan pelkästään tuntuvat, niin tietty määrä jalkapohjahierontaakin on liikaa. Lisäksi olin tietysti unohtanut teipin autolle, niin etten päässyt teippaamaan paria alkavaa rakkoa, jotka kasvoivatkin sitten koko jalan sivun pituisiksi.  

alaspäin käy matka

Ikävän tuntuista jalan alla. Varsinkin nuo veitsenterävät harjanteet

Polku menee tässä. Tuo punainen merkki kivessä kertoo polun paikan.

Lampaat ihmettelemässä Mauria. Tarkkaan piti tuijottaa. 

Viimeiset kilometrit olivat aika tarkkaan tällaista maastoa.

Yllättäen Mauri löysi tiensä tässä maastossa ilman ainuttakaan haavaa. 

Joku rakennellut. Kivan näköinen, vaikka kai sillä jokin tarkoituskin on.

Vihdoinkin puurajalla ja kivikko jäi taakse

Lehmät eivät suostuneet väistämään meitä, kun polku vei taas laitumen läpi. 

Kaikkiaan tämä meidän päivävaellus vei viitisen tuntia. Lähdimme liikenteeseen kymmeneltä ja olimme neljän aikoihin iltapäivällä takaisin autolla. Mauri jaksoi hienosti, mutta kyllä se autolle päästyään sulki saman tien silmät, kun pääsi häkkiin pitkälleen. Ylhäällä vuorella ei onneksi ollut ihan niin kuuma, kuin mitä laaksossa, mutta kaikki kolme litraa vettä tuli kuitenkin juotua kahteen pekkaan. Maisemat olivat hienot ja Alppien lumihuiputkin näkyivät ylhäältä. Tavoite Alpeista saavutettu, vaikka Edelwaissia ei näkynytkään.

Päätin, että nyt saa Sveitsi riittää ja että on aika siirtyä Ranskaan. Katsoin Ranskan puolelta pikkukylän nimen ja asetin sen navigaattoriin tavoitteeksi. Kävin ensin syömässä Sörenbergin kylässä ja aloin sitten ajella hiljaksiin kohti Ranskan rajaa. Navin mukaan perillä oltaisiin vasta kolmen aikaan yöllä, joten ajattelin ajella niin pitkään kuin jaksan ja jäädä sitten yöksi siihen missä satutaan olemaan. Matkalla huomasin yhtäkkiä, että kaikki kyltit ja kylien nimet olivat muuttuneet ranskankielisiksi, joten ajattelin ylittäneeni rajan jossain huomaamattani ja päätin pysäyttää yöksi. Laitoin navin etsimään lähimmän leirintäalueen, joka ei ollutkaan kaukana. Resepsuunissa valistivat minua, että edelleen ollaan Sveitsissä, mutta kyseessä on Sveitsin-Ranska, kun kyselin että missähän maassa sitä mahdetaan olla ja mikä valuutta on käypää.

Kyseessä on oikein hieno leirintäalue ja jäinkin tänne pitämään taas yhden huoltopäivän. Pesukone pyörii ja otin Maurin ja minun patjat kuivumaan ulos aurinkoon, sillä varsinkin Maurin patja on jostain syystä taas litimärkä. Saattaa johtua Maurin ahkerasta uintiharrastuksesta. Hauska kuunnella, kun ympärillä puhutaan pelkkää ranskaa. Tulee ihan yläasteen ranskantunnit mieleen. Minäkin osaan: ”Bonjour”! :D

Olen hieman etelämpänä Ranskassa kuin aikaisemmin oli tarkoitus, joten tänä iltana täytyy vielä lähteä ajamaan kohti pohjoista. Muuten olen kyllä pysynyt hienosti aikataulussa.