4. – 6.9.12
Olen reissuni tässä vaiheessa päätynyt Sveitsiin ja lähelle
Zurichia. Matka tänne toi Dolomiittien kautta, jotka olivat aivan mahtavat.
Suuntasin tiistaina auton nokan kohti pohjoista ja käskin navigaattorin
vältellä moottoriteitä. Se alkoikin johdattaa minua läpi aivan ihastuttavien italialaisten
pikkukylien, ja ajattelin että tätä juuri tulin tänne katsomaan. Pikkuteitä
reunustettuna pinjoilla (tai tuijilla, mitä ne suipot puut nyt ovatkaan),
valkoisia pikku taloja, kirkkoja, pikku kauppoja ja tavallisia ihmisiä.
Poikkesin matkalla paikalliseen ruokakauppaan, jossa olikin paljon väkeä vaikka
kello oli jo yli seitsemän. Ilmeisesti näillä täällä päivä menee vähän eri
rytmissä kuin meillä Suomessa. Ihastelin kaupassa kaikkia niitä uusia ja
erilaisia vihanneksia ja hedelmiä, koko kaupan takaseinän pituista liha- ja
juustotiskiä täynnä herkullisia paikallisia tuotteita ja kaikkea muuta mitä
siellä oli, mitä ei kotona ole. Sain lyhennettyä puutelistaakin oikein urakalla
ostamalla muun muassa kosteudenpoistajan (joka ei kylläkään poista kosteutta kovinkaan
tehokkaasti), kynsisakset ja pyykinpesuainetta sekä pyykkipoikia. Kaikkea
sellaista, jota ei lähtiessä osannut ottaa huomioon, mutta onneksi niitä löytyy
täältäkin. Matkaevääksi itselleni ostin paketillisen mozzarellapalloja joita
sitten napostelin ajaessa. Hitsi että oli hyviä J
Tie alkoi vähitellen kiivetä ylöspäin ja vuoret kohoilla
taas ympärillä. Tässä vaiheessa oli tullut jo pimeää, joten en nähnyt
paljoakaan ympärilleni. Tämä oli kovasti harmi, sillä maisemat olisivat
varmasti mahtavat, joten päätin pysäyttää yöksi ennen kuin olisin ajanut koko
vuoriston halki. Muutenkin ajaminen vuoristossa pimeällä ei ollut kovin
mukavaa, johtuen lähinnä kanssa-autoilijoista. Tiellä, jossa minun mielestäni
60km/h oli ainoa sopiva vauhti, olisi pitänyt muka rajoituksen mukaan ajaa 90km/h.
Sorry, but not gonna happen… Tai olisihan sitä voinut ajaa rajoituksen mukaista
nopeutta, mutta silloin oltaisiin menty niin rajoilla, että mitään reservejä
äkkitilanteita varten ei olisi ollut enää käytettävissä. Olin siis muiden
autoilijoiden kiukun kohteena körötellessäni tien tukkona. Yritin kyllä ajaa
aina tilaisuuden tullen sivuun ja antaa tietä, mutta kapealla tiellä tämä ei
ollut koko ajan mahdollista. Onneksi näillä italialaisilla ei ole mitään
ongelmia ohittamisen suhteen. Ohi mennään vaikka vastaantulijoista huolimatta.
Mikäli jossain kohtaa ei päässyt heti ohittamaan, roikkuivat he takapuskurissa
kiinni pitkät valot päällä siiheksi, kunnes pääsivät kiihdyttämään. Hulluja nuo
italialaiset…
Ajelin siis rauhaksiin ylöspäin ja yritin samalla kuikuilla
mahdollisia kylttejä leirintäalueille, kunnes vihdoinkin tajusin, että
navigaattoriinhan voi laittaa asetukseksi ”etsi kaikki leirintäalueet”.
Valitsin listasta lähimpänä ajattelemaani yöpaikkaa olevan paikan, mutta sinne
ajaessa törmäsinkin jo matkalla leirintäalueeseen, jota ei näkynyt listalla.
Totesin sen olevan aivan yhtä hyvän kuin alkuperäisenkin ja jäin sinne yöksi.
Paikka olikin todella siisti ja hyvässä kunnossa, joten siellä oli ilo viettää
yö.
 |
| Näin komeisiin maisemiin herättiin keskiviikkoaamuna |
 |
| Hyundai lähtökuopissa |
 |
Muistoja Triesten pikkukujilta. Itse en kyllä huomannut mihinkään osuneeni, mutta huomio oli suuntautunut melko kapealle alalle, joten täysin mahdollista että osumaa on johonkin tullut otettua. |
 |
| Leirintäalueen resepsuuni |
Aamulla oli tarkoitus lähteä ajoissa liikenteeseen, mutta
nukuinkin pitkään ja olin hereillä vasta kymmenen aikaan. Jäin vielä päivittämään
blogia pariksi tunniksi ollen liikenteessä lopulta vasta iltapäivän puolella.
Lähdin jatkamaan matkaa ylöspäin pitkin vuorenrinnettä, mutta tällä kertaa
maisemat olivat näkyvillä ja henkeäsalpaavat. Pysähdyin ex-tempore Alleghen
pikkukylään, kun siellä näytti olevan gondolihissi toiminnassa, jolloin päätin
lähteä käymään ylhäällä vuorenrinteellä katselemassa maisemia sieltä käsin.
Kävi vielä niin säkä, että pääsin ilmaiseksi sisään kun eihän minulla taas
mitään käteistä ollut. En sitten koskaan muista kantaa käteistä mukana, kun en
koskaan kotona käytä sitä. Maisemat olivat mahtavat kuten arvata saattaa.
Ylhäällä lähdin hieman kävelemään, mutta onnistuin pysymään järkevänä enkä
lähtenyt tieltä mihinkään, vaikka teki kovasti mieli poiketa metsän puolella.
Ymmärsin kuitenkin, että nämä eivät ole ihan sama asia kuin Kevätkummun
takametsät. Kokemuksesta saatoin jo todeta, että asiat eivät aina mene aivan
siten kuin olen suunnitellut, joten en lähtenyt kokeilemaan onneani.
 |
| Alleghen pikkukylä |
 |
| Mauri ihmettelee vuoria |
 |
| Vuoriniityllä |
 |
| Paikallinen kissankello |
 |
| Lisää kuvateksti |
 |
| Matkalaiset hiihtomökillä |
 |
| Kylää ylhäältäpäin kuvattuna |
 |
| Uskollinen ratsu odottaa |
Takaisin alas palattuamme lähdimme Maurin kanssa tutkimaan
kylää. Kylässä oli yhteensä varmaan kolme katua, joten se oli nopeasti läpi
kävelty, jolloin pysähdyimme syömään yhdessä paikallisista ravintoloista.
Tarjoilija tuli heti rapsuttelemaan Mauria ja toi sille vettä, kun istuimme
alas, sekä heitteli herkkuja. Tarjolla oli kolmen erisorttista lasagnea, joista
valitsin mozzarella-munakoisolasagnen. Ai että olikin hyvää! Jälkiruuaksi vielä
latte macciato. Ah, mikä hetki. Hyvää ruokaa upeissa maisemissa ja mukavia
ihmisiä ympärillä. Jäin juttelemaan erään ravintolan asiakkaan kanssa, kun hän
kyseli reissusta samalla kun rapsutteli Mauria. Kerroin olleeni Sloveniassa
pelastuskoiraleirillä, jolloin tämä innostui ja kysyi onko Mauri sitten ”a
mountain rescue dog”. Totesin, että ei varsinaisesti vuoristopelastuskoira,
mutta se on koulutettu etsimään ja reagoimaan ihmisen hajuun riippumatta
ympäristöstä. Hän kertoi olleensa koko ikänsä mukana vuoristopelastusjoukoissa
ja tässä heidän kylässään on kolme etsintäkoiraa. Kyselin tarkemmin heidän
tavastaan etsiä ja tämä kertoi, että he käyttävät samanlaista ketjuetsintää
kuin Slovenialaiset, joissa ohjaajat kulkevat rivissä ja koirat menevät edeltä
kukin omaa kaistaansa. Samoin hän jutteli lumivyöryetsinnästä, miten se on
loppupelissä helppo homma, koska etsittävä alue on selkeä ja melko pieni. Usein
he lähettävät koirat edeltä etsimään jos olosuhteet ovat vaaralliset ja mikäli
jotain löytyy, he päättävät sitten antaako olosuhteet myöden lähettää ihmisiä kaivamaan
uhria esiin. Hän kertoi, kuinka etsintöjä aiheuttavat yleensä kaupunkilaiset,
jotka tulevat vuorille vain käväisemään eivätkä omaa edes perus tietämystä
vuorilla liikkumiseen. Minäkään en esimerkiksi tiennyt, että talvella vuorelta
on tultava alas lounaaseen mennessä eikä sen jälkeen ylös ole enää asiaa. Tämä
johtuu kuulemma auringon lämmittävästä vaikutuksesta, jolloin lumivyöryriski
kasvaa iltapäivällä liiaksi.
Kylässä oli ainakin kaksi eri vuoristotavaraa myyvää
liikettä ja shoppasinkin itselleni täältä uudet metsähousut ja vaellussukat.
Uutta hälyreppua katselin, kun siellä oli sellainen pikkuinen reppu
tarjouksessa, mutta en sitten sortunut enää siihen.
 |
| Mauri ravintolassa |
 |
| Mozzarella-munakoisolasagne |
 |
| Latte Macchiato |
 |
ravintolavieras ja Mauri (ei hätää - kysyin luvan kuvaan) |
 |
| Paikallinen hotelli |
 |
| Kirkko |
 |
| Mauri ja vuoripuro |
Alleghen kylästä jatkoimme serpentiinitietä ylöspäin kohti taivasta.
Maisemat jatkoivat upeana olemista ja matka eteni hitaasti, kun pysähtelin
vähän väliä ottamaan kuvia. Tie on ilmeisesti motoristien suosiossa, koska
suunnilleen jokaisen pikkukylän yksi ravintola oli omistettu moottoripyöräilijöille
nimeämällä se tyyliin ”Bikers heaven” tai sitten pihassa oli vain iso kyltti ”bikers
welcome!”. Tiellä olikin runsaasti moottoripyöräilijöitä, mutta samoin
alamäkipyöräilijöitä tuli vastaan useasti. Sää muuttui sateiseksi ja muutamia
salamoitakin näkyi vuorenhuippujen yllä, mutta valitettavasti toivomaani
ukkosmyrksyä ei tullut. Se olisi varmasti ollut komeata katseltavaa siellä
ylhäällä vuoristossa! Päämääränä minulla oli Innsbruck, jonne saavuin lopulta
vasta yhdentoista aikaan illalla, joten ajoin suoraan huoltoaseman pihaan ja vetäydyimme
yöpuulle.
 |
| Kuvia tien päältä |
 |
| Maisemia luontopolun varrelta |
 |
| Polku johti _hieman_ kapealle kielekkeelle. Pudotusta kummallakin puolella varmaan sata metriä. |
 |
| Paikallinen kukkanen. Jokin ohdakkeen tyyppinen. Oli ihan kuiva ja piikikäs. |
 |
| Serpentiiniä. 1419m navigaattorissa on muuten korkeus merenpinnasta. |
 |
| Pikku puro tulee alas vuorenrinnettä |
 |
| Matkan varrelle sattunut hotelli, jossa kävin hakemassa voileivän. |
 |
| Hotellin ruokasalin sisustusta |
 |
| Lisää serpentiiniä |
 |
| Tummia pilviä |
 |
Tällainen pikku söpöläinen oli parkkeerattu yhden levennyksen pihaan johon vedin sivuun väistääkseni hulluja italialaisia |
 |
| Kollegoja työn touhussa |
Aamulla lähdimme taas katselemaan kaupunkia tarkoituksena
löytää jokin kiva pikku kahvila, jossa syödä aamupalaa ja kytkeä kone seinään. Parin
ensimmäisen vastaan tulleen kahvilan ovessa oli koirakieltokyltti, joten
ajattelin että onko tämä nyt taas niitä sellaisia maita, joissa koiria ei suvaita.
Tämä olisikin ensimmäinen maa sitten Latvian jälkeen, jossa palataan
takaisinpäin koirien suhteen. Tosin Puolassa ja Tsekeissä en ehtinyt niissäkään
tutustua koirakulttuuriin, joten niistä en osaa sanoa ja Wienissä olin liian
lyhyen aikaa että olisin ehtinyt kahviloihin. Lopulta päätin kävellä sisään
yhden kahvilan ovesta ja olla kuin mitään koiraa ei olisikaan ja katsoa mitä
tapahtuu. Sen nyt sentään katsoin, ettei ovessa ollut koirakieltokylttiä, mutta
en silti ollut varma saammeko jäädä paikalle. Tämä olikin taas niitä
kahviloita, joissa koira tervehdittiin heti asiakkaan jälkeen ja vesikuppi
tuotiin pyytämättä eteen. Aamupalaksi herkullinen mozzarella toast ja kuppi
kahvia ja taas jaksaa! Ajattelin, että kun tämä Innsbruck on tällainen
urheilukaupunki, niin täällä varmasti täytyy olla kunnon urheiluvälineliikkeet,
joissa myydään feelmaxeja. Kävin tiedustelemassa liikkeiden sijainnin erään
tavaratalon infosta ja sain kuulla niiden olevan sijoitettuna paikalliselle
kävelykadulle. Löysin autolle tilaa parkkihallista, mutta Mauria en uskaltanut
ottaa mukaan tällä kertaa niistä muutamista koirakieltokylteistä johtuen.
Mikäli se ei olisi päässyt sisään liikkeeseen, olisimme joutuneet kävelemään
koko matkan takaisin autolle palauttamaan sitä sinne. Huoli oli kuitenkin
turha, sillä urheiluvälineliikkeessä oli useita koiria silläkin hetkellä
paikalla, joten harmittelin että täällä minä kävelen ympäri Innsbruckia ja
koira tönöttää autossa jossain typerässä parkkihallissa. Feelmaxeja ei
löytynyt, mutta päätin silti hankkia vihdoinkin kunnon kävelykengät, koska
nykyiset olivat hajoamassa jalkoihin. Kyseessä oli siitä erikoinen kenkiä myyvä
liike, että siellä ei myyty lainkaan pohjallisia! Jouduin kävelemään vielä
seuraavaan liikkeeseen saadakseni pohjalliset, mutta kyllä nyt kelpaa kävellä.
On niin hienot kengät että. Kävin autolla hakemassa Maurin matkaan ja lähdimme
vielä hetkeksi kiertelemään Innsbruckin turistirysiä, mikä ei ollut hyvä ajatus
siinä mielessä, että sorruin ostamaan kaikenlaista turistikrääsää, kuten uuden
lehmänkellon Maurin hälyliiveihin ja pikkuisen soittorasian. Lehmänkellossa on
sittenkin liian korkea ääni, joten pitää shopata jostain vielä sellainen oikea
klong-klong-lehmänkello tuolle elukalle.
 |
| Näkymää kaupungista vuorille |
 |
| ...eli Mozart was here... :-P |
 |
| Komeat maisemat jatkuvat |


Kun vihdoinkin pääsin lähtemään kaupungista, päätin ajaa
suoraan moottoritietä perille Zurichiin. Pikkutietä ajaessa olisin varmasti
nähnyt paljon lisää hienoja maisemia, mutta en välttämättä olisi ehtinyt
perille enää saman vuorokauden aikana. Sitä paitsi kovalevy alkoi olemaan
overloaded hienoja maisemia. Sitä pystyy ottamaan vastaan vain tietyn verran
kerralla. Matkalla löysin huoltoasemalta wifin ja varasin saman tien laivaliput
Tukholmasta takaisin Suomeen. Kylläpäs tulikin haikea olo – kohta reissu on
lopussa! Olin tehnyt taustatyön huonosti, enkä ollut laittanut navigaattoriin
välietappeja, vaan lyönyt vain suoraan Zurichin, jolloin se johdatti minut
esimerkiksi ohi Liechtensteinin kokonaan. Lisäksi olen hukannut Alpit. Olen
koko reissun haaveillut alppiniityistä ja Edelwaisseista ja nyt en edes löydä
koko vuoristoa. Tämä Zurich on aivan liian matalalla ollakseen vuoristoa, sillä
korkeutta ei ole merenpinnasta kuin nelisensataa metriä. Olen laskeskellut,
että mikäli ehdin maanantaiksi Ranskaan, niin minulla on kolme päivää aikaa
ajella sitä ylöspäin, niin että olen torstaina Amsterdamissa ja vietän siellä
illan kaverin kanssa. Perjantai on varattu Tanskan läpi ajamiseen ja lauantaina
pitää tulla läpi Ruotsin niin, että olen satamassa illalla kello 16 valmiina
hyppäämään laivaan. Toisaalta Tanskaan ei kuulemma kannata ajaa vaan
helpommalla pääsee, mikäli nappaa lautan jostain Saksan puolelta ja menee sillä
suoraan Kööpenhaminaan ja siitä Jyllannin salmen yli. Kuulostaa ihan hyvältä
ajatukselta, mikäli löydän kyseisen lautan.
Nyt lähden kuitenkin etsimään Alppeja. Katsotaan sitten
miten kävi. Jäikö Alpit näkemättä vai löydänkö Edelwaissini ja alppiniittyni.
Saksasta Tanskaan lautalla pääset Puttgarden nimisestä kaupungista - Tanskassa määränpää on vastaavasti Rødby niminen kaupunki. Lauttamatka kestää muistaakseni 45min ja lauttoja menee noin puolentunnin välein. Laivayhtiön sivut löytyy täältä http://www.scandlines.eu/. Yhdensuuntainen lippu kustantaa noin seittemänkymppiä ja Juutinrauman sillan ylitys (Köpis-Malmö) oli muistaakseni luokkaa 46 euroa. Mukavaa reissua!
VastaaPoista